WRC.com

Syötettä ei löytynyt

MTV3

Syötettä ei löytynyt

Autosport

Syötettä ei löytynyt

Iltalehti F1 uutiset

Iltalehden 20 tuoreinta uutista - Formulat
  1. Michael Andretti on saamassa F1-tallin. Kansainvälinen autoliitto Fia on hyväksynyt Michael Andrettin hakemuksen tuoda omalla nimellään varustettu talli F1-sarjaan. Asiasta uutisoi Sky Sports. Andrettin F1-paikan varmistumista saatetaan kuitenkin joutua odottamaan vielä kuukausia, sillä hakemus tarvitsee myös F1-sarjan omistajien hyväksynnän.
  2. Ralf Schumacher kehui isoveljeään parhaaksi mahdolliseksi valmentajaksi. Ralf Schumacher julkaisi viikonloppuna yhteiskuvan, jossa hän on isoveljensä Michael Schumacherin kanssa. Otos on arkistojen aarre. Schumacher kertoi sen olevan vuodelta 1990.
  3. Harri Toivonen oli erittäin lähellä ajaa formula ykkösissä kaudella 1995. Lähellä on, että Harri Toivonen voisi esittäytyä F1-kuljettajana. Se ei ole mikään salaisuus. Iltalehti uutisoi Toivosen neuvotteluista Pacific-tallin kanssa jo kesäkuussa 1995.
  4. Harri Toivonen ajoi 30 vuotta sitten kilpa-autoja, joita monet muistavat edelleen kaiholla. Hetken aikaa C-ryhmän urheiluautot uhkasivat jopa F1-sarjan asemaa kukkulan kuninkaana. – Ne olivat aitoja kilpa-autoja. Ihan hirveitä pyssyjä. Kommentti Harri Toivosen suusta ei koske B-ryhmän ralliautoja. Täytyy mennä yksi kirjain eteenpäin.
  5. Toimittaja Antonio Lobaton vitsi ei uponnut katsojiin. Espanjalainen F1-toimittaja Antonio Lobato on saanut murskakritiikkiä vitsailtuaan Michael Schumacherin kunnosta suorassa tv-lähetyksessä. Espanjalaislehti Mundo Deportivon mukaan Lobato keskusteli DAZN-kanavalla Red Bullin tallista kollegojensa kanssa, kun kuohuttanut tilanne tapahtui.
  6. Jesse Krohn ajoi samassa autokunnassa Alex Zanardin kanssa. Suomalaiskuski sai osoituksen italialaisen valtavista käsivoimista kokeiltuaan auton jarruttamista käsillä. Alex Zanardi saattaa olla jalaton, mutta käsistä ei jerkku loppunut. – Hänen kätensä olivat kuin tukit. Hauikset aivan valtavat, Jesse Krohn vahvistaa.
  7. Valmistajien maailmanmestaruus ei olekaan se "tärkeämpi" F1-titteli, kirjoittaa Janne Palomäki. Sergio Pérez ei varmasti muistele sunnuntaina ajettua Japanin GP:tä mielellään. – Hän sai surkean lähdön ja joutui eräänlaiseksi flipperipalloksi ykkösmutkassa, Red Bull -tallipäällikkö Christian Horner selitti suojattinsa epäonnistumista Autosportille.
  8. Mervi Kallio saattoi pelastaa erään miehen hengen ripeällä toiminnallaan. F1-toimittaja Mervi Kallio joutui viikko sitten yllättävään tilanteeseen, kun hän matkusti kameramies Henkka Muhosen kanssa Singaporesta Tokioon. – Oltiin menossa koneeseen, kun yhtäkkiä meidän edessä kävellyt japanilaismies luhistui lattialle. Luulimme hänen ensin pyörtyneen, mutta aika pian tajusimme, että kyse on jostain vakavammasta, Kallio kuvailee tilanteen alkua Instagramissa.
  9. Verstappenin mestaruus voi ratketa paljon parjatussa sprintissä. Max Verstappen voi varmistaa kolmannen F1-maailmanmestaruutensa kahden viikon kuluttua Qatarissa. Mahdollisia mestaruusjuhlia varjostaa kuitenkin yksityiskohta, joka on erityisesti F1-puristeille myrkkyä.
  10. ”Jäämiehen” poika sijoittui toiseksi. F1-maailmanmestari Kimi Räikkösen poika Robin Räikkönen, 8, kerää jälleen hehkutusta suorituksistaan kartingradoilla. Robin sijoittui hienosti toiseksi Rotax Max Challenge -organisaation micro-sarjan finaalikilpailussa Sveitsissä.
  11. Sergio Perez keskeytti kierroksella 15, mutta teki täydellisen yllättävän ja pikaisen paluun radalle 26 kierrosta myöhemmin. Formula 1 -talli Red Bull varmisti sunnuntaina Japanin GP:ssä valmistajien maailmanmestaruuden, kun kilpailun voittoon ajoi ylivoimaisesti tallin ykköskuljettaja Max Verstappen. Tallin toisen kuljettajan Sergio Perezin kilpailu ei sujunut yhtä hyvin kuin Verstappenin, koska Perez joutui keskeyttämään, mutta Red Bull onnistui oveluudellaan hankkimaan Perezille eräänlaisen erävoiton surkean kisan päätteeksi.
  12. Työntekijä menehtyi paikallisessa sairaalassa. Las Vegasin F1-radan rakennustöissä on kuollut ihminen, uutisoivat muun muassa The Sun sekä ABC. Las Vegasin poliisi kertoi saaneensa työmaalle hälytyksen kello 11.30 paikallista aikaa lauantaina, kun mies oli loukkaantunut Bellagio Fountainin luona.
  13. Iltalehti jakaa Leijonia ja lampaita koko kauden ajan. Hollantilaisen puuduttava ylivoima jättää usein varjoonsa sen, että hollantilainen operoi myös äärimmäisen kovalla tasolla. Suzukassa hän ei jättänyt muille mitään palaa. Kahden viikon päästä varmistuu myös tämän kauden maailmanmestaruus. McLaren-kuskin äiti nousi sosiaalisen median tähdeksi, kun hän huhuili itselleen äkkilähtöä Suzukaan, kun Oscar Piastri oli valloittanut eturivun lähtöruudun.
  14. Valtteri Bottas kertasi surullista kisaansa Viaplayn haastattelussa. Valtteri Bottas sai Suzukassa hyvän lähdön, mutta sitten kaikki meni pieleen. – Pääsin parin kaverin rinnalle ennen ekaa mutkaa. Olin kahden auton välissä, kun auto oikealla alkoi siirtyä vasemmalle ja osui muhun, Bottas kertasi lähtöään Viaplaylla.
  15. Kaudella 2023 F1-sarjassa ajetaan 23 osakilpailua. Red Bull varmisti jo tässä vaiheessa kautta valmistajien maailmanmestaruuden. Asia ratkesi, kun Max Verstappen ajoi ylivoimaiseen voittoon Japanin GP:ssä. Red Bullin takana taistelu sen sijaan jatkuu yhä tasaisena. Mercedes ja Ferrari taistelevat tiukasti toisesta sijasta, eikä Japanin kilpailu juuri eroja lisännyt tallien välillä.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.