WRC.com

Syötettä ei löytynyt

MTV3

Syötettä ei löytynyt

Autosport

Syötettä ei löytynyt

Iltalehti ralliuutiset

Iltalehden 20 tuoreinta uutista - Ralli
  1. Kalle Rovanperästä on tullut Power Stage -pätkien erikoismies. Suurin osa kuskeista ei ottaisi riskiä Power Stage -erikoiskokeella, jos johtaa rallia puolentoista minuutin erolla. Eikä varsinkaan, jos johtaisi myös rallin MM-sarjaa. Kalle Rovanperä on toista maata.
  2. Suomalaistähdellä oli jälleen epäonnea kakkoslajissaan driftingissä. Kalle Rovanperän ajot viikonlopun Drift Masters -sarjan osakilpailussa Puolassa menivät plörinäksi tekniikkaongelmien vuoksi. Perjantaina upean pistemäärän 99 täräyttänyt rallitähti kärsi lauantaina teknisistä ongelmista. Rovanperän tiimi teki kaikkensa saadakseen Toyota Supran kuntoon, mutta aika loppui kesken.
  3. Pirelli ei hakenut jatkokautta MM-sarjan rengasyhteistyökumppaniksi. Pirelli ei hae jatkokautta rallin MM-sarjan rengastoimittajana. Italialaismerkki ilmoitti jättävänsä sarjan nykyisen sopimuksensa umpeuduttua kauden 2024 päätteeksi. Pirellistä tuli WRC:n rengastoimittaja yksinoikeudella vuonna 2021, kun se päihitti hakemuskilpailussa aiemmin ralliautot varustaneen Michelinin.
  4. Tallipeli rallin MM-sarjassa käy kuumana. Rallimanageri Timo Jouhki uskoo Ott Tänakin palaavan takaisin Hyundaille. Virolaisen siirtoa Toyotalle Jouhki ei pidä todennäköisenä ”lajin tasapainon” kannalta. Virolaiskuljettaja loikkasi korealaistallista Fordeja ajattavalle M-Sportille täksi kaudeksi. Tulosten kannalta se osoittautui virhearvioksi. M-Sport ei ole pystynyt vastaamaan Tänakin tallille esittämiin suorituskykyvaatimuksiin.
  5. Kovalainen on yksi ensimmäisistä kuljettajista maailmassa, joka saa alleen Toyotan uuden Rally2-auton. Heikki Kovalainen saa käyttöönsä Toyota Yaris Rally 2 -auton ensi vuonna. Iltalehden tietojen mukaan rallin Japanin mestaruuden toisen kerran putkeen voittanut Kovalainen, 41, ajaa Toyotan uunituoreella ralliautolla yhtenä ensimmäisistä kuljettajista maailmassa.
  6. Kalle Rovanperän manageri Timo Jouhki kertoo rallitähden sopimusneuvotteluista. Kalle Rovanperän manageri Timo Jouhki kertoo rallitähden sopimusneuvottelujen olevan loppusuoralla. – Suuret linjat on lyöty lukkoon. Pienistä nyansseista lähinnä enää keskustellaan. Kallen tilanne ensi vuoden osalta alkaa olemaan aika selkeä, Jouhki kertoo.
  7. Kymmenkertainen rallin Suomen mestari Juha Salo jättää SM-sarjan. Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo on päättänyt lopettaa aktiiviuransa 46-vuotiaana. Vuodesta 1994 lähtien kisoja kierrellyt kuljettaja on saavuttanut kultamitalien lisäksi seitsemän SM-hopeaa ja kaksi pronssia. Hän on mitalimäärässä kaikkien aikojen ykkönen. Mestaruuksissa hän jää kakkoseksi vain 13 kultaa voittaneelle Kyösti Hämäläiselle.
  8. MM-rallikautta on jäljellä kolme osakilpailua. Hyundai julkaisi keskiviikkona miehistönsä lokakuun lopussa ajettavaan Keski-Euroopan ralliin, ja suomalaisittain kokoonpano on komeaa katsottavaa. Hyundai päästää kolmen maan alueella ajettavassa rallissa irti kuljettajat Thierry Neuvillen, Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen.
  9. Suomalainen autourheilu on jakaantunut kolmeen leiriin. Järjestöt suhtautuvat penseästi toisiinsa. Suomalaisten autourheilujärjestöjen välit ovat nätistikin sanoen huonot. Järjestöjen välillä vallitsee erimielisyys jopa siitä, mikä tähän on syynä. Autokilpailuista maassamme vastaavat Suomen autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport (AKK), Suomen harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö (Hamu) sekä Suomen autourheiluliitto (Saul) ovat kukin kaivautuneet syvälle omiin poteroihinsa.
  10. Kaj Lindström ihastelee Kalle Rovanperän kypsyyttä. Kalle Rovanperä malttoi mielensä ja ajoi rauhassa Kreikan MM-rallin voittoon. Power Stagea lukuun ottamatta nuorukainen körötteli rauhassa koko kisan päätöspäivän. – Hän on nuori mutta pirun fiksu. Minusta hän oli tämän rallin fiksuin kuljettaja, Toyotan tallipäällikkönä Kreikassa toiminut Kaj Lindström kuvaili Rovanperää Autosportille.
  11. Kalle Rovanperä voitti Kreikan MM-rallin ylivoimaisesti. Kun Thierry Neuville ja Sébastien Ogier olivat pudonneet pois kärkikahinoista, Kalle Rovanperä körötteli helppoon voittoon Kreikan MM-rallissa. Suomalainen alleviivasi ylivoimaisuuttaan Power Stagella, josta hän nappasi pohjat peräti 2,5 sekunnin erolla, vaikka sitä ennen mies oli ajanut sunnuntaina puolivaloilla.
  12. Ott Tänakin kisa meni jälleen kerran pieleen teknisen murheen vuoksi. – Tällä autolla ei voi voittaa. Olen melko varma siitä. Tämä vuosi on todistanut sen. Vauhdin puute on ilmiselvää. Näin totesi M-Sportin Ott Tänak Kreikan MM-rallin jälkeen virolaiselle Delfi-lehdelle, kun miehen kisa oli mennyt jälleen kerran pilalle teknisen vian vuoksi.
  13. Sebastien Ogier yritti temppua, joka olisi kieltämättä ollut onnistuessaan melkoinen uroteko, kirjoittaa Iltalehden Juuso Taipale. Nopea ja fiksu. Kalle Rovanperä valjasti viikonloppuna kaksi huippuominaisuuttaan hyötykäyttöön parhaalla mahdollisella tavalla.
  14. Toyotan voittoisa suomalaispari oli palkintojuhlissa ihmeissään. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen olivat virheettömiä Kreikan rallissa ajoreitillä, mutta kisan jälkeen nähtiin erikoinen episodi. Rovanperälle annettiin palkintojenjakoseremoniassa väärä palkinto. Voittanut kuljettaja sai voittajaksi sijoittuneelle autonvalmistajalle tarkoitetun pokaalin. Ne olivat identtisiä muuten paitsi tekstiltään.
  15. Hyundai sai työntekijänsä teosta sakkoja sekä tuomariston nuhtelut. Hyundain rallitiimi sai Kreikan rallin tuomaristolta 5 000 euron sakot sekä nuhtelut tallin työntekijän kuvattua muiden tallien autoja parc fermé -alueelle. Parc fermé on suljettu alue, johon kilpailijat ajavat autonsa yötauon ajaksi. Autoihin ei saa koskea eikä niihin saa kohdistua minkäänlaista toimintaa, ennen kuin kuljettajat hakevat ne jälleen käyttöönsä aamulla.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.