Jack Miller (vas) ja Aki Ajo kohtaavat toisensa sunnuntaina Kuopiossa järjestettävässä näytösajossa. Kuva: Sami Haanpää
Viikonloppuna nähdään todellista kansainvälistä tähtiloistoa jääradan SM-sarjassa sekä enduron Nummisten osakilpailussa. Oulussa pärähtää isosti, kun juniorit taistelevat rallin SM-pisteistä ja StadionSnowcross -kilpailusta on tulossa kaikkien aikojen kovatasoisin Suomessa.
MotoGP:n MM-mitalisti haastaa Aki Ajon Kuopiossa
Moottoripyörien SM-jääratakausi jatkuu viikonloppuna kahdella osakilpailulla. Lauantaina jäätaistot ajetaan Keiteleellä ja sunnuntaina Kuopiossa. Molemmissa kilpailuissa nähdään 125 cc -luokassa tiukkaa taistoa, kun Moto3-sarjassa kisannut Patrik Pulkkinen ja jääratadebyyttinsä nyt tekevä Red Bull Rookies Cupin Peetu Paavilainen kohtaavat toisensa. Sunnuntaina kuopiolaisyleisö pääsee lisäksi todistamaan MotoGP-tähti Jack Millerin menoa, kun aussikuski ottaa mittaa entisestä tallipäälliköstään Aki Ajosta kello 11.45 ajettavassa näytöslähdössä.
Kahden ajetun osakilpailun jälkeen SM 250cc -luokan johtoasemaa pitää Oriveden Moottorikerhon väreissä kisaava Niklas Ajo ennen SM 450cc -luokan johtajaa Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takalaa ja Alavudenseudun Moottoripyöräilijät ry:n Ossi Ojalaa. SM 450cc -luokan toisena on Saksan IDM-sarjasta tuttu Tatu Lauslehto ja kolmatta sijaa pitää edelleen hallussaan ainoastaan kauden avaukseen osallistunut MotoGP-kuljettaja Mika Kallio.
Molemmat kilpailupäivät alkavat klo 10 harjoitusajoilla ja itse kilpailuerät starttaavat klo 12.
Kilpailuiden tulosseuranta täältä: www.teamlaine.fi/jaarata.
Lue lisää:
Moottoriurheilu.tv/pulkkinen-vastaan-paavilainen-viikonloppuna-luvassa-kovaa-jaataistoa
Moottoriurheilu.tv/motogp-sarjan-mm-mitalisti-jack-miller-kuopion-jaaratakisan-tahdeksi
La 24.2. Moottoripyörien Jäärata, SM, Suomen Cup, Kansallinen, Keitele, Lossisaari
Sininentie 205, 72600 Keitele
Su 25.2. Moottoripyörien Jäärata, SM, Suomen Cup, Kansallinen, Kuopio, matkustajasatama
Satamakatu 1, 70100 Kuopio
Jaakko Tulla. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Juniorit ja nuoret ajavat rallin SM-pisteistä Oulussa lauantaina
53. Pohjola-ralli ajetaan Oulun ympäristössä tulevana lauantaina. Perinteikäs ralli on Suomen Juniorimestaruussarjan kauden toinen osakilpailu. Samassa yhteydessä sarjapisteistä taistelevat myös nuorten SM-sarjassa kisaavat sekä Trophy- ja naisten cup-sarjaan osallistuvat rattitaiturit. Ralliin ilmoittautui yhteensä 119 kilpailijaparia.
Ensimmäisen osakilpailun jälkeen juniorimestaruussarjan kärkikolmikon muodostavat Laukaan Moottorimiesten Jaakko Tulla, Lahden Urheiluautoilijoiden Ajari Piironen ja Mäntsälän Moottorikerhon Kim Forsgren. Viime vuoden nuorten rallimestari Iin Roni Kauppi lähtee kotikilpailuunsa junioreiden kuudennelta sijalta ja on ehdottomasti yksi Pohjola-rallin ennakkosuosikeista. Nuorten sarjan kärkipaikalla on Heinolan urheiluautoilijoiden Sami Pajari.
Pohjola-rallin lähtö tapahtuu klo 11 alkaen Kiimingin ABC:ltä. Noin klo 13:45 alkaen vietetään taukoa Pudasjärven ABC:llä. Maaliin Break Sokos Hotel Edeniin ensimmäiset kilpailijat saapuvat noin klo 18.30.
Rallipassit myynnissä kisapäivän aamuna Oulun alueen ABC-liikennemyymälöissä hintaan 15€ ja se sisältää reittikartan sekä pääsyn jokaiselle erikoiskokeelle.
Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/juniorit-ja-nuoret-ajavat-sm-pisteista-oulun-pohjola-rallissa
La 24.02.2018 Ralli, 54. Pohjola -ralli 2018, RSJM, Oulu
Lähtö: Kiimingin ABC, Kauppareitti 2, 90900 Kiiminki
Maali: Break Sokos Hotel Eden, Holstinsalmentie 29, 90510 Oulu
Steve Holcombe saavutti enduron maailmanmestaruudet vuosina 2016 ja 2017. Kuva: ABC Communication
Enduron maailmanmestarit Steve Holcombe ja Eero Remes kisaavat Suomessa sunnuntaina
Hallitseva EnduroGP-luokan maailmanmestari, britti, Steve Holcombe tuo kansainvälistä väriä sunnuntaina järjestettävään Numibia Snow Enduro -kilpailuun, jossa Suomen endurohuippujen joukossa taistelee myös kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes.
Järjestyksessään 24. Numibia Snow Enduro ajetaan Nummisten ja Halkian alueella. Kilpailu on samalla Veteraani Cup -osakilpailu V40- ja V50-luokan kilpailijoille. Kilpailun suosio on säilynyt vuodesta toiseen, mikä näkyy suurena osallistujamääränä. Tälläkin kertaa kisaan on ilmoittautunut 232 kilpailijaa.
Luokat: A1-3, B1-3, C1-3, V40, V50, K, D, V60
Lähtöluettelo
Kaikki luokat ajavat yhden kierroksen. Kierros sisältää viisi maastokoetta.
Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille klo 9:01.
Su 25.02.2018 XXIV Numibia Snow Enduro, Suomen Cup, Kansallinen, Nummisten Seurojentalo
Ojankulmantie 20, Numminen
Oulu isännöi kansainvälistä Stadion Snowcross -kilpailua helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Kuva: Stadion Snowcross oulu Tiedotus
Ennätysmäärä huippukuljettajia Oulun Stadion Snowcross -kilpailuun
Viikonloppuna Oulussa järjestettävästä Stadion Snowcross -kilpailuviikonlopusta on tulossa kaikkien aikojen kovatasoisin Stadioncross-kisa Suomessa. Käytännössä kaikki Euroopassa ajavat huipputason Pro-kuljettajat nähdään Oulussa, sillä kilpailuihin on ilmoittautunut peräti 38 ajajaa Suomesta Ruotsista ja Norjasta. Ennalta kovimpia tuloksia suomalaisista voidaan odottaa Kauhajoen Mikko Osmolta, Punkaharjun Jere Tynkkyseltä, Vuokatin Eetu Karjalaiselta sekä Oulun Seudun Moottorikelkkailijoita nykyisin edustavalta Raahen Jussi Hongalta.
Perjantaina klo 18 alkaen mitellään Stadion Snowcrossin Suomen Mestaruudesta, johon myös ulkomaalaiset osallistuvat. Mestaruus ratkaistaan illan viimeisessä finaalissa, jonka voittaja on suoraan Suomen Mestari. Lauantaina 24.2. puolestaan ajetaan kansainvälisen Bothnia Cupin ensimmäinen osakilpailu. Klo 14 alkaa Race 1 Dominator, mies miestä vastaan pudotuskilpailu sekä klo 18 starttaa Race 2 Stadioncross -kilpailu. Lisäksi lauantaina klo 16 alkaen ajetaan kansallinen naisten luokan kilpailu, johon on ilmoittautunut 12 kilpailijaa Suomesta ja Ruotsista.
Liput
Lisätietoa: Snowcrossoulu.com
Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/ennatysmaara-huippukuljettajia-ouluun-stadion-snowcross-kilpailuun
23.-24.2.2018 Stadion Snowcross, SM, Kansallinen, Oulu
Raksilan Pesäpallostadion, Ouluhallintie 20, 90130 Oulu
Kansainväliset tärpit
Niki Tuuli kisaa kaudella 2018 Honda väreissä. Kuva: Niki Tuulen tiedotus
Tuuli debytoi uudessa tiimissä, Kallio Racing uusilla kuljettajilla supersportin MM-kauteen
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi starttaa viikonloppuna Australian Phillip Islandin radalta. Kisadebyyttinsä uudessa tiimissä tekee viime vuonna seitsemänneksi sijoittunut Niki Tuuli, joka tällä kaudella kisaa brittitalli CIA Landlord Insurance Hondan väreissä. Kallio Racing starttaa kauteen kahdella uudella kuljettajalla. Suomalaistalli sai kaapattua riveihinsä Moto3-luokan maailmanmestarin Sandro Cortesen sekä belgialaislupauksen Loris Cresson.
World Supersport -luokan kilpailu alkaa sunnuntai-aamuna Suomen aikaa kello 04.30.
Lisätietoa ja tulokset: www.worldsbk.com
Lue lisää:
Moottoriurheilu.tv/kallio-racingilla-lupaava-startti-kauden-mm-avaukseen-taistelemme-karkisijoista
Moottoriurheilu.tv/niki-tuuli-brittitalli-cia-landlord-insurance-hondan-riveihin-kaudella-2018
23.-25.2. Supersport Australia, Round 1
Aki Pihlaja (ensimmäisenä kuvassa) on tällä hetkellä Yhdysvaltojen snowcross-sarjan Pro Lites -luokan kolmantena. Kuva: Aki Pihlajan Tiedotus
Snowcross-kilpailijat Pihlaja ja Herten suuntaavat Michiganiin
Yhdysvaltojen snowcross-sarjassa ajetaan tulevana viikonloppuna kauden kuudes osakilpailu Michiganissa. Pro Lites -luokassa mestaruuttaan puolustava Aki Pihlaja nosti itsensä viime viikonloppuna Salamancan osakilpailun ensimmäisessä kilpailussa podiumille sijoituttuaan kolmanneksi, toisessa kilpailussa hän jäi niukasti neljänneksi. Suomalainen on nyt pisteissä kolmantena. Debyyttikauttaan rapakon toisella puolella ajava Viktor Herten on pisteissä sijalla 17, kun kaudesta on ajamatta kolme osakilpailua.
23.-24.2. ISOC, Amsoil Championship Snocross, Michigan, Yhdysvallat
Kansalliset kilpailut
24.02.2018 Autosuunnistus, Harjoituskilpailu, Joensuu
24.02.2018 Jokkis, Harjoituskilpailu, Ylämylly
24.02.2018 Ralli, Seurakilpailu, Kuhmoinen
24.02.2018 Ralli, Seurakilpailu, Forssa
24.-25.02.2018 Jokkis, Talvimestaruus, Kansallinen, Lappajärvi
25.02.2018 Rallisprint, K, Aluemestaruus, NEAFP, Kiteen Aimo, Rallisprintrata
25.02.2018 Rallisprint, Raahe, Kansallinen, Aluemestaruus, Kiilun Moottorirata-alue
25.02.2018 Ralli, Seurakilpailu, Pöytyä
Teksti: Moottoriurheilu.tv