
![]()
Koronaviruksen leviämisen estämiseksi Classic Motorshow peruttiin tältä keväältä. Viimeksi näyttely järjestettiin vuonna 2019. Kuva: RLO Events / Riku Kaminen
Klassikkoajoneuvojen kauden avauksena tunnettu Classic Motorshow avaa ovensa ensi keväänä ensimmäistä kertaa jo huhtikuussa päivämäärillä 24.–25.4.2021. Ensi keväänä näyttely jatkaa siitä, mihin se tänä vuonna koronaviruksen takia peruuntuessaan jäi. Näyttelyn teema on ”Työn sankarit – ajoneuvot töissä”.
![]()
Sami Pajari, Flying Finn Future Star, B-maajoukkueen urheilija. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK.
Autourheilun lajiliitto AKK:n virallinen valmennusohjelma tulee kokemaan merkittävän muutoksen, jonka myötä virallista Flying Finn Academy -nimeä kantavat jatkossa ainoastaan A- ja B-nuorisomaajoukkueet. AKK:n valmennusjärjestelmän kehittämissuunnitelman evoluutioversio, jonka tavoitteena on tuoda valmentautuminen lähemmäksi yhä laajempaa harrastajajoukkoa, on viimeisiä viilauksia vaille valmis.
The exhibition "Estonian Motorsport 1921-2021" of MOMU - Motorsport Museum will be opened at the Estonian National Museum (ERM) on August 25th. Celebrating together the 100th anniversary of Estonian motorsport in 2021, with Rally Estonia, the first ever FIA World Rally Championship round in Estonia occurring from the 4th – 6th September.
AKK tarjoaa mahdollisuuden kysyä F1-legendalta – saat vastauksen henkilökohtaisesti!
Kaksinkertainen F1-mestari Mika Häkkinen ymmärtää paitsi suomalaisten, myös autourheilijoiden tunnelmia tuskaisena poikkeusaikana. Erityistsempit formulalegenda haluaa osoittaa nuorille kuljettajille, joilta kuluva kevät ja tuleva kesä vaativat myös voimia ja kestävyyttä. Häkkinen haluaa olla autourheilukansalle läsnä etenkin somen kautta ja vastailee henkilökohtaisesti kiinnostuneiden kysymyksiin applikaationsa välityksellä.
AKK on saanut päätökseen YT-neuvottelut, jotka koskivat sekä lajiliitto AKK-Motorsport ry:n että lajiliiton omistaman AKK Sports Oy:n koko henkilöstöä.
AKK-Motorsport ry lomauttaa lähes koko henkilöstönsä enintään 90 päiväksi 6.4.2020 alkaen. Lomautukset toteutetaan suurimmalta osin kokoaikaisina.
AKK Sports Oy lomauttaa lähes koko henkilöstönsä enintään 90 päiväksi 6.4.2020 alkaen.
Lomautukset toteutetaan osa- ja kokoaikaisina.
Valtioneuvosto linjasi torstaina 12.3. koskien yleisötapahtumien järjestämistä Suomessa koronaviruksen aiheuttaman tartuntatautiepidemian johdosta.
Yli 500 henkilön yleisötapahtumat perutaan 31.5.2020 asti. Lisäksi alle 500 hengen yleisötilaisuuksien perumiseen Valtioneuvosto antoi vahvan suosituksen.
AKK-Motorsport ry:n alaiset kilpailut perutaan 31.5. asti henkilömäärästä riippumatta.
AKK tiedottaa kuluvan autourheilukauden keskeytykseen liittyvistä toimenpiteistä ja seurauksista erikseen liiton www-sivuilla tarpeen mukaan.
