Kaksi voittoa ja kaksi kolmatta sijaa neljästä ajetusta SuperCars Iberia GT4-ratasarjan kilpailusta napannut kuopiolainen Elias Niskanen, 22, starttaa portugalilaisen tiimikaverinsa Manuel Giaon kanssa sarjajohtajina nyt viikonloppuna Barcelonan Formula 1-radalla ajettavaan kilpailuviikonloppuun. Perinteikkään Barcelonan 24 tunnin GT-autojen kestävyyskilpailun yhteydessä ajettavaan SuperCars Iberia ratasarjan kauden kolmanteen viikonloppuun 10 pisteen sarjajohdossa starttaava sarjan ainoa suomalaiskuljettaja lähtee luottavaisin mielin.

- Aikaisemmin Espanjan Madridissa kaksi kolmatta ja sen jälkeen Portugalin Portimaossa kaksi voittoa nosti meidät 10 pisteen sarjajohtoon. Sitä on tarkoitus lisätä nyt Barcelonan kilpailuviikonlopussa, joka poikkeuksellisesti ajetaan 24 tunnin kestävyyskilpailun yhteydessä. Ajamme siitä kaksi ensimmäistä tuntia ja siten kahdet mestaruuspisteet jaetaan ensimmäisen ja sitten toisen tunnin jälkeen. Näin ollen tiedämme, että maaliin on palkintokorokesijoituksella saavuttava mikäli haluamme mestaruuskandidaatteina jatkaa, Niskanen tietää.

- Kilpailu jaetaan poikkeukselliseesti siten, että tiimikaverini ajaa kaksi 30 minuutin osuutta ja minulle jää yksi yhtenäinen 60 minuutin osuus. Näin ollen mukaan tulee ns. kestävyyskilpailu eli on sopeutettava vauhti renkaiden kestävyyden ja oman suorituskyvyn väliin. Tiedämme, että maksimaalista suoritusta pitäisi aina ajaa, mutta nyt mukaan tulee myös renkaiden kestävyys koko tunnin mittaisen oman suoritukseni ajan. Sen myötä kilpailustrategialla ja ennen kaikkea tiimimme insinöörin ammattitaidolla tulee olemaan suuri merkitys Mestaruustoiveitamme ajatellen, Niskanen tietää.

Barcelonan osakilpailuviikonloppu käynnistyy perjantaina ajettavilla kahden tunnin mittaisella harjoituksella sekä myöhemmin iltapäivästä ajettavilla aika-ajoilla. Varsinainen kilpailu ajetaan lauantaina iltapäivästä. Niskasella ja hänen portugalilainen tiimikaverinsa Manuel Giaolla on mahdollisuus sinetöidä Iberia SuperCars GT4-ratasarjan Mestauus mikäli he vain onnistuvat paremmin kuin 10 pisteen päässä hopeasijalla McLaren 570s autolla ajavat pahimmat kanssakilpailijansa.

Sarjatilanne SuperCars Iberia 4/8 osakilpailua, PRO-luokka, Top-4:
1. Elias Niskanen (FIN) & Manuel Gião (POR), Mercedes AMG GT4, 86p
2. Fernando Navarrete (ESP) & Gonzalo de Andrés (ESP), McLaren 570S GT4, 76p
3. Guillermo Aso (ESP) & Thomas Pintos (SPA), McLaren 570S, 62p
4. Marmaduke Hall (GBR) & Álvaro Fontes (ESP), Ginetta G55, 40p

Jani Kekoni / Tiedottaja

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla