Rata

Neljän osakilpailuviikonlopun jälkeen upeasti Ferrari Challenge EM-sarjan hopeasijalla ajavan tamperelaisen Luka Nurmen, 17, kilpailukauden ratkaisun hetket nähdään seuraavan reilun kahden viikon aikana kun ensiksi hän nyt tulevana viikonloppuna janoaa voittoa niin Saksan Nurburgringin kuin kahta viikkoa myöhemmin Belgian SPA-Francorchampsin osakilpailuista.

Kahdeksassa aikaisemmin ajetussa 30 minuutin mittaisessa kilpailussa yhteensä 74 sarjapistettä kerännyt nuorukainen joutuu tähänastisen autourheilu-uransa kovimpaan paikkaan kun hän saa vastaansa niin hopeasijaa myöskin janoavan belgialaisen John Wartiquen kuin voittoputkessa ajavan italalaisen Niccolo Schiron. Lisäksi edellisessä Valencian osakilpailuviikonlopussa hopeasijat napannut saksalainen Thomas Neubauer sekä debyytin Ferrari Challenge EM-sarjassa tekevä, vuoden 2015 ADAC GT Masters mestari Luca Ludwig tulevat antamaan kivenkovan vastuksen sarjan ainoalle suomalaiskuljettajalle, jonka ainoa päämäärä on voittaa jäljellä olevat osakilpailut ja sitä kautta nousta haastamaan sarjan suvereenisessa 39 pisteen johtoasemassa ajavan tanskalaisen Michelle Gattingin.

Nurmi on valmistautunut kilpailuihin niin KymiRingin kuin Alastaro Circuitin radoilla, joissa hän on viettänyt vauhdikkaita elämystilaisuuksia niin yhteistyökumppeidensa kuin julkisuuden henkilöiden kanssa. POP-laulaja Robin Packalen suunnattomasti nautti elämyksestään 670 hevosvoimaisen Ferrari 488 Challenge EVO auton kyydissä.

- Heinäkuun helteissä ajettiin oikein mukava vauhtipäivä Luxury Car Collectionin superautoasiakkaiden kanssa ja nyt muutama päivä sitten annettiin syntymäpäiväkyydit Robin Packalenille. Muutenkin kesälomat vierähtivät radalla kun olen kilpaillut Legends autojen ratasarjassa sekä tehnyt ajovalmentajan töitä niin nuorille karting kuin GT-autoihin tähyäville kuljettajille. On ollut ilo jakaa kerättyä kokemusta eteenpäin, lukiolainen Nurmi kertoo.

- Nurburgringin osakilpailuviikonloppu tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoinen, koska erittäin tasokkaan kuljettajakattauksen lisäksi odotettavissa on alati vaihtelevaa ja viimaista syyskeliä. Lisäksi kun sarjajohtaja Michelle Gatting ja nousua mitalitaisteluun tekevä Thomas Neubauer kilpailivat viime viikonloppuna Ranskan Le Mans 24 tunnin kestävyyskilpailussa niin rehellisesti sanottuna hieman haastavat ovat lähtökohdat ehkäpä koko kilpailukauden tärkeimpään osakilpailuviikonloppuun. Siltikin parhaani lähden tekemään, Nurmi jatkaa.

Valencian osakilpailuviikonlopun TV-koostelähetys C More TV-kanavalla sunnuntaina vain hetki ennen SPA-Francorchampsin F1-osakilpailua

Kuluvalla kilpailukaudella Ferrari Challenge EM-sarjan osakilpailut on voitu nähdä niin LIVE-lähetyksinä VIASat TV-kanavilta kuin koostelähetyksinä C More TV-kanavilta. Näin myös edellisen Espanjan Valencian osakilpailun koostelähetys tullaan näkemään C More MAX TV-kanavalla sunnuntaina klo 14.30. Ensiesityksen jälkeen lähetys on nähtävissä myös Luka Nurmen YouTube -kanavalla, jossa on nähtävissä myös aikaisempien kilpailujen koostelähetykset.

Nurburgringin kisaviikonloppu käynnistyy perjantain aika-ajoilla. Lauantaina ja sunnuntaina aamusta ajetaan iltapäivän osakilpailujen aika-ajot, jotka myös on nähtävissä internetin välityksellä osoitteesta live.ferrari.com.

Ferrari Challenge EM-sarjatilanne, 8/14 osakilpailua, PRO-luokka, Top-6:
1. Michelle Gatting (DEN), 113p
2. Luka Nurmi (FIN), 74p
3. John Wartique (BEL), 70p
4. Niccolo Schiro (ITA), 66p
5. Matus Vyboh (SLO), 53p
6. Frederik Paulsen (DEN), 51p

Kuva ja teksti Jani Kekoni.

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.