Rata


Jani Vilen (8) kärjessä, toisena Luka Nurmi (365) ja kolmantena Pekka Seppänen

Legends Mestaruussarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna paahtavan kuumissa olosuhteissa KymiRingin radalla. Suomen uusimmalla moottoriradalla esiintyivät Legendsien lisäksi moottoripyörät sekä Time Attack -rataluokka. Legendsit ajoivat viikonloppuna kolme kilpailua, huimien taistelujen jälkeen jokaisessa lähdössä voittajaksi ajoi eri kuljettaja. KymiRingille tultaessa sarjan kärkipaikan jakoivat nuoret Luka Nurmi ja Leevi Lintukanto, nyt valtikka siirtyi konkarille, sillä ykköspaikan valtasi sarjan kaksinkertainen mestari vuosilta 2009 ja 2010, Sami Erkkilä. Viikonlopun voittajia Erkkilän lisäksi olivat Pekka Seppänen ja Jani Vilen. Jo kilpailun alla oli tiedossa, että sarjan kärkipaikalla tulee muutoksia, sillä Lintukanto oli samaan aikaan Brands Hatchin radalla Englannissa ajamassa EuroNascar-sarjan osakilpailua. 

Perjantaina Legendsjoukko ajoi harjoituksia, lauantain kattaus sisälsi aika-ajot sekä yhden kilpailun. Tiukan taistelun jälkeen nähtiin viikonlopun ylivoimaisin esitys, kun Pekka Seppänen tuli maaliin kolme sekuntia ennen toiseksi ajanutta Sami Erkkilää. Kolmanneksi nousi hallitseva Suomen mestari Veli-Pekka Karttunen. 

- Sain umpisurkean lähdön, auto meinasi stumpata ruutuun, nyt pitää panostaa siihen että saan lähdöt vesikoneella onnistumaan. Kisa meni kuten arveltiin, taistelu oli kovaa tuttujen nimien kanssa, sellaista pelaamista se oli loppuun asti. Ajoin pitkään Jani Vilenin perässä, kunnes onnistuin ohittamaan ja sain pari hyvää kierrosta niin että pääsin vähän karkuun. Tuolla radalla oli tärkeää saada pieni kaula muihin, että pääsi niin kutsutulta imualueelta pois. Jos sai ryhmässä imuapua, vauhti kasvoi yli kymmenellä kilometrillä tunnissa ja mentiin yli kahtasataa, joten hyöty oli merkittävä. Rata oli tosi hieno korkeuseroineen, ja piti tosissaan miettiä millaisella taktiikalla siellä ajaa. Seuraavaksi mennään Motoparkiin, se on myös makea rata, odotan että siellä tulee yhtä hyvät kapinat, Seppänen toteaa.

Sunnuntaihin herättiin KymiRingillä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, päivä oli edellistäkin helteisempi elohopean hätyytellessä kolmeakymmentä celsiusastetta. Edessä oli kaksi kilpailua kuumuutta väreilevällä ja haastavalla radalla. Ensimmäisessä lähdössä paalupaikalta startannut Sami Erkkilä jäi ruutuun, tilanne näytti hetken uhkaavalta, mutta kilpakumppanit onnistuivat väistämään auton, ja Erkkilä pääsi lopulta matkaan. Tällä kertaa kärkijoukko pysyi kasassa ruutulipulle asti, ja viimeisen kierroksen aikana sijoituksia vaihdeltiin useaan otteeseen. Ruutulipulle ensimmäisenä rynnisti uskomattoman nousun tehnyt Erkkilä, vanavedessään Jesse Vartiainen ja hänen imussaan maaliviivan ylitti Luka Nurmi. 

- Vasta viidestoista vuosi menossa, vajaa sataviisikymmentä starttia takana, jalka vissiin vähän tärisi ja siihen se sammui nätisti. Vähän jännitti ettei porukkaa tule konttiin, mutta sormi hakeutui automaattisesti starttinappulalle ja peli uudestaan käyntiin. Olin jossain viidentoista paikkeilla ensimmäisessä mutkassa, ei ihan laskuissa pysynyt kun porukkaa lappasi ohi. Tämä rata on sellainen, että imusta on helppo ohittaa, mutta ajattelin että ihan kärkeen ei ole asiaa, viiden nippuun oletin pääseväni. Täytyy kyllä myöntää että oli aika hieno fiilis kun nousin johtoon, silloin ajattelin että enää en päästä ketään ohi, Erkkilä kertoo. 

Viikonlopun herkkupala oli jätetty viimeiseksi. KymiRace -kilpailun päättävä lähtö ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskomaton voittotaistelu alkoi lähtövalojen vaihtuessa ja päättyi vasta ruutulipun liehuessa, johtopaikalla nähtiin kilpailun aikana lähes jokainen kärkiryhmän kuljettaja. Kolmas kilpailu, kolmas voittaja, nyt maaliviivalla tuuletti Jani Vilen, jolle voitto oli uran ensimmäinen. Toiseksi ajoi sarjan johtoon siirtynyt Erkkilä ja kolmanneksi Vartiainen. 

- Koko viikonlopun oltiin hyvässä kyydissä, parissa aiemmassa kisassa oli voitto jo lähellä mutta tähän viimeiseen saatiin tiimin kanssa vielä parannettua auton säätöjä. Tasaista kamppailua kuten aina legendseissä, viimeisellä kierroksella vaihdettiin varmaan kaksi tai kolme kertaa Erkkilän kanssa sijoitusta, mutta pääsin lopussa imusta ohi. Oli hienot fiilikset, katselin viimeisissä mutkissa että nyt se taitaa olla lähellä, niin kauan olin odottanut tätä ensimmäistä voittoa. Oli mahtava tunne tulla maaliin tuollaisen taistelun jälkeen. Niin monta huippukuskia, niin tiukkaa vääntö joka ikisessä kisassa. Kuusi vuotta olen odottanut voittoa, nyt tuntuu ihan hemmetin hyvälle, Vilen tunnelmoi kilpailun jälkeen. 

Seuraavan kerran Legendsit ovat radalla 23.-24. heinäkuuta, tuolloin areenana toimii Virtasalmen Motopark. 

Kaikki tulokset löytyvät täältä
Sarjatilanne kokonaisuudessaan täällä

Sarjatilanne:

1) Sami Erkkilä 570p
2) Luka Nurmi 567p
3) Pekka Seppänen 549p
4) Jesse Vartiainen 541p
5) Ossi Peltola 478p

Luokittain:

Pro

1) Luka Nurmi 579p
2) Pekka Seppänen 562p
3) Jesse Vartiainen 554p

Semipro

1) Ossi Peltola 591p
2) Niklas Autio 552p
3) Pasi Pelkonen 538p

Masters

1) Sami Erkkilä 600p
2) Juha Nisula 567p
3) Miikka Riihimaa 561p

Legends Cars Finland
Facebook

Kuva ja teksti Toni Lönroos

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla