Aikaisemmin niin Italian Monzan, Itävallan Spielbergin kuin Tsekin Brnon radoilla ajetuissa Ferrari Challenge EM-ratasarjan kilpailuissa tamperelainen Luka Nurmi, 17, on neljä kertaa kuudesta mahdollisesta juhlinut sarjan PRO-luokan palkintokorokesijoitusta.
Nyt viikonloppuna hän jälleen kaksi kertaa tavoittelee palkintokorokkeen korkeinta sijaa kun kilpailukauden seitsemäs ja kahdeksas 30 minuutin mittainen osakilpailu ajetaan Espanjan Valencian moottoriurheilukeskuksessa - tulikuuman kesäkelin säestämänä.
Luka Nurmi astelee iberialaiselle radalle tutuin askelmerkin; Hän ei ole autourheilu-urallaan edes kertaakaan käynyt Moto GP-sarjasta paremmin tunnetulla ja neljän kilometrin mittaisella Ricardo Tormon radalla. Näin hän jälleen, kaikkien aikaisempien osakilpailujen tapaan antaa tasoitusta kanssakilpailijoilleen, jotka urallaan ovat jo useasti aikaisemmin myös Valenciassa kilpailleet.
Oman mausteensa kilpailuihin tuo aikaisemman Brnon osakilpailuissa tuplavoitot napannut italialainen Niccolo Schiro ja paluun Ferrari Challenge EM-ratasarjaan tekevä ranskalainen Thomas Neubauer, jotka eivät sarjan voitosta aja, mutta silti ovat keräämässä arvokkaita sarjapisteitä ja siten hankaloittamassa Luka Nurmen tavoitteiden saavuttamista.
Siltikin sarjan ainoa suomalaiskuljettaja lupaa jälleen laittaa kaiken osaamisensa peliin ja sitä kautta kuroa sarjajohtaja Michelle Gattingin etumatkaa umpeen. Kannustusta hän sai aikaisemmin Alastaro Circuitin Luxury Car Collectionin ratapäivillä kyytiin istahtaneelta suosikkitubettaja Jarkko Parkkalilta.
- Huhtikuisen Italian Monzan voitokkaan kilpailun jälkeen olen joutunut tyytymään hopea- ja pronssisijoihin. Sen myötä sarjatilanteen kolmas sija ei oikein lämmitä ja kun lisäksi pistetilannetta katsoo niin nyt olisi noustava takaisin podiumin korkeimmalle korokkeelle jotta Michelle Gattingin etumatkaa saisin supistettua. Töitä on tehty tavoitteiden eteen ja nyt katsotaan onko ne tehty oikein, helteisestä Espanjasta tavoitettu Luka Nurmi kertoo.
- Vaikka paineet pakkovoitoista painaa hartioita niin rentouden kautta olen pyrkinyt hallitsemaan ne. Olen viettänyt nautinnollisia elämystilaisuuksia yhteistyökumppaneideni kanssa Alastaro Circuitilla, jossa kyytiini istahti myös suosikkitubettaja Jarkko Parkkali. Hänen rennon elämänasenteen viitoittamana aion nauttia tästäkin kilpailuviikonlopusta eli en aio liikaa stressata. Parhaani teen ja se riittäkööt, Luka Nurmi jatkaa.
Valencian osakilpailuviikonloppu alkaa perjantain harjoitusjaksolla. Niin lauantain kuin myös sunnuntain aikataulu on sama: Aamun aika-ajojen jälkeen osakilpailut starttaavat Suomen aikaa klo 15:20. Kummatkin kilpailut on nähtävissä ns. Live-Stream lähetyksinä internetin kautta osoitteessa live.ferrari.com sekä ViaSat TV-kanavalla. Lisäksi edellisen Tsekin osakilpailun TV-koostelähetys nähdään C More kanavalla vain hetkeä ennen Ranskan F1-osakilpailun lähtöä klo 14:35.
Katso Luka Nurmen autourheilun elämystilaisuuksia Alastaro Circuitilla:
- Suosikkitubettaja Jarkko Parkkali: https://youtu.be/j9micv0WZAg
- Luxury Car Collection: https://youtu.be/V1mcuMI5FzM
Aikaisemmat Ferrari Challenge TV-koostelähetykset Luka Nurmen YouTube kanavalla:
- Monza: https://youtu.be/V_QOqYHIemE
- Spielberg: https://youtu.be/8bXuBs586Vg
Ferrari Challenge Europe sarjatilanne 6/14 osakilpailua, PRO-luokka, top-5:
1. Michelle Gatting (DEN), 90p
2. John Wartique (BEL), 61p
3. Luka Nurmi (FIN), 59p
4. Matúš Vyboh (SLO), 53p
5. Frederik Paulsen (DEN), 41p
6. Niccolo Schiro (ITA), 32p
Jani Kekoni