Kuvassa Leevi Lintukanto nro 31 johdossa

Legends Mestaruussarja käynnistyi viikonloppuna Ahvenistolta neljänkymmenen kuljettajan voimin. Nuoret antoivat myrskyvaroituksen, 19-vuotias Leevi Lintukanto otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa, 17-vuotias Luka Nurmi vastasi kahdella voitolla. Kaksikko on sarjassa avausviikonlopun jälkeen tasapisteissä, kolmantena on kaksinkertainen sarjan mestari Sami Erkkilä.

Suomen vaativimmalla, ja monen mielestä parhaalla, moottoriradalla ajettiin lauantaina kaksi kilpailulähtöä. Ensimmäinen päästiin ajamaan kuivassa kelissä, toisen startin aikana alkoi vettä sadella hiljalleen. Aika-ajossa hyvin onnistunut Leevi Lintukanto lähti eturivistä paalupaikan vallanneen Erkkilän viereltä, ja ajoi uransa ensimmäiseen voittoon. Toiseksi tuli Erkkilä ja kolmanneksi Pekka Seppänen.

- Hyvä startti kauteen. Ensimmäisessä lähdössä pääsin heti kärkeen, ja onnistuin pitämään paikan loppuun saakka. Ahvenistolla ohittaminen on aika haastavaa, siellä pystyy hyvin ajamaan sisälinjaa. Viimeisessä lähdössä oli vähän ongelmia jarrujen kanssa, muuten viikonloppu meni tosi hyvin. Iso kiitos koko tiimille, Lintukanto paketoi.

Toinen startti tarjosi dramatiikkaa. Radalle oli tullut rikkoutuneesta autosta öljyä, ja lähes jokaisella kuljettajalla oli ”varikkokaarteen” jarrutuksessa ylimääräistä ohjelmaa, erilaisia taidonnäytteitä nähtiin ja muutama auto sai kolhuja. Suuremmalta katastrofilta vältyttiin, mutta ainekset olivat olemassa. Lauantain toisen lähdön voittoon ajoi Luka Nurmi, Leevi Lintukanto oli toinen ja kauden 2017 hopeamitalisti Jesse Vartiainen kolmas. Hallitseva mestari Veli-Pekka Karttunen oli maalissa neljäntenä.

Sunnuntain aurinkoisessa kilpailussa viikonlopun toiseen voittoon ajoi toisesta rivistä startannut Luka Nurmi, Pekka Seppänen otti nyt kakkossijan vain sadasosan erolla Nurmeen, Leevi Lintukanto tuli ruutulipulle kolmantena.

- Perjantain harjoituksissa oli vähän vaikeaa, vauhti ei ollut sitä mitä haettiin, mutta löydettiin hyvät säädöt ja saatiin ajolinjat kohdalleen, mutta ei se ihan täydellistä vielä ollut, lauantaina aika-ajoissa sitten alkoivat palaset loksahdella kohdilleen. Ensimmäinen kisa oli vielä haastava, oli vähän tilanteita koko ajan ja selviydyin neljänneksi. Toisessa kisassa alkoi tihkuttamaan vettä, nousin hiljalleen ja kolmannella kierroksella pääsin johtoon. Kisa tosin meinasi päättyä kesken kaiken, kun ajoin radalla olleeseen öljyyn, kaide oli jo metrin päässä. Lintukanto ajoi minut kiinni ja kolme viimeistä kierrosta mentiin ihan peräkkäin. Sunnuntain kisassa sain nelosruudusta tosi hyvä startin ja nousin kolmanneksi, ja neljännellä kierroksella pääsin kärkeen. Käytiin sen jälkeen kovaa taistelua tiimikaveri Seppäsen kanssa ihan maaliin saakka, pystyin pitämään hänet takana sadasosan erolla. Tällainen voitto tuntuu tosi hyvältä, kun joutuu käymään tiukan taistelun sen eteen. Paljon kiitoksia tiimin henkilökunnalle ja tiimikavereille, sain heiltä hyviä vinkkejä, Nurmi kertoo.

Seuraavan kerran Legendsit ovat radalla jo torstaina 17. kesäkuuta Alastaron radalla, kun uutena konseptina mukaan tuleva iltakilpailu käynnistyy klo 17.00, Mestaruussarjan seuraavat kilpailulähdöt ajetaan 3. ja 4. heinäkuuta Kymiringillä.

Pistetilanne:

1) Lukan Nurmi 291p
2) Leevi Lintukanto 291p
3) Sami Erkkilä 276p
4) Jesse Vartiainen 262p

Kaikki pisteet tulevat tänne.

Viikonlopun tulokset löytyvät täältä.

Teksti: Toni Lönnroos

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla