Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen sekä toinen Leipert Motorsportin autokunta, joka oli koko kilpailun nopein. Kuva: Jani Kekoni
Kirkkonummelainen Juuso Puhakka ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen tekivät suomalaista autourheiluhistoriaa, kun kaksikko saavutti Thaimaan Buriramin kansainvälisellä kilparadalla Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan PRO-AM-luokan osakilpailuvoiton ensimmäisinä kokonaan suomalaisena autokuntana sarjan 10-vuotisen historian aikana.
14. lähtöruudusta startannut kaksikko teki hurjan nousun kärkitaisteluun ja 50 minuutin kiihkeän kilvanajon jälkeen saapuivat maalilipulle upeasti viidenneksi nopeimpana ja PRO-AM-luokan hopeasijalla. Voittajaksi suomalaiset julistettiin palkintokorokejuhlallisuuksien jälkeen, kun tuomaristo antoi 30 sekunnin aikarangaistuksen luokkavoittoon ajaneille. Näin suomalaiset juhlivat autourheilu-uriensa ensimmäistä ykkössijaansa. Puhakalle siihen vaadittiin kolme ja Eskeliselle 30 osakilpailua.
Paahtavissa lähes 40 lämpöasteen olosuhteissa ajetussa kilpailuun kaksikon piti startata seitsemännestä lähtöruudusta, mutta tuomaristo hylkäsi Eskelisen nopeimmat kierrosajat ja siten 14. lähtöruutu oli pettymys. Kuitenkin saksalaisessa Leipert Motorsport -tiimissä vallitsi todellinen taistelumieliala, kun sen toinen autokunta oli ajanut koko kilpailun paalupaikalle ja siten eväät menestymiselle oli olemassa.
Eskelinen avasi täydellisesti ja huikean ensimmäisen kierroksen aikana ohitti viisi kanssakilpailijaa ja hetkeä myöhemmin vielä kaksi. Vastaavasti Puhakka nakutti ajovuorollaan tasaisesti koko kilpailun nopeimpia kierrosaikoja ja sai loppua kohden toisen PRO-AM-luokan kärkikuljettajan kiinni, jolle kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella tuomaristo langetti varikon läpiajorangaistuksen kilparadan liiallisesta oikomisesta ja näin suomalaisautokunta saapui maalilipulle hopeasijalla. Palkintokorokejuhlallisuuksien jälkeen myös PRO-AM-voittajille langetettiin samainen rangaistus, joka muunnettiin 30 sekunnin aikasakoksi ja näin hekin putosivat Puhakan ja Eskelisen taakse.
Kumpikaan suomalaiskuljettaja ei voinut uskoa tapahtunutta, kun Lamborghinin kilpailuorganisaation päällikkö vei kakkospalkinnot pois ja antoi samalla parhaimmat tilalle. Puhakalla ja Eskelisellä oli muutenkin tänään kaikki tuurit kohdillaan, kun Puhakka vältti edellä spinnanneen kanssakilpailijan osuman vain hyvien refleksiensä ansiosta.
– Olin todella tyytyväinen aika-ajosuoritukseeni, Eskelinen iloitsee.
– Saavuin varikolle ja hyppäsin autosta ulos. Sitten tuomaristo päätti hylätä kaksi parhainta aikaa ja tipahdimme sijalle 14. Kyllä siinä muutama voimasana tuli päästettyä ulos ennen kuin päätimme, että kilpailussa on kummankin laitettava ihan kaikki osaaminen peliin. Tällä kertaa se kannatti, koska ei tällaista tulosta olisi voinut edes karmean aika-ajon jälkeen ikinä uskoa. En varmasti ikinä ole 11-vuotisen moottoriurheilu-urani aikana noin vihaista ensimmäistä kierrosta ajanut, kun viidestä kanssakilpailijasta nakutin ohitse, Eskelinen jatkaa.
– Kun Mikko toi kilpailun puolivälissä auton minulle PRO-AM-luokan nelossijalla niin päätin, että palkintokorokeelle ajan vaikka väkisin, Puhakka toteaa.
– Muutaman kierroksen jälkeen kilpailuinsinöörini kertoi radion välityksellä, että saan eron kyllä kurottua umpeen ja se tieto auttoi rentoutumaan. Sitten hetkeä myöhemmin kohtasin karmean tilanteen, kun kierroksella hitaampi kanssakilpailija spinnasi eteeni ja vain muutaman sentin erolla sain sen kolarin vältettyä. Sitten viimeisellä kierroksella edellä mennyt kanssakilpailija oli saanut rangaistuksen ja päästi minut ohitse. Näin palkintokorokejuhlallisuuksien jälkeen ensiksi juhlittiin kakkossijaa ja sitten täysin hölmistyneenä voittoa. Käsittämätön kilpailu, mutta onneksi nyt näin että korkeimmat mestaruuspisteet tulivat meille, Puhakka iloitsee.
Huomenna sunnuntaina ajettavaan Thaimaan osakilpailuviikonlopun toiseen kilpailuun kaksikko starttaa vieläkin paremmista asetelmista, kun lähtöruutu on yleiskilpailun kolmas ja PRO-AM-luokan paalupaikka. Puhakka aloittaa ja tuo auton Eskeliselle, kun kilpailusta on ajettu noin puolet. Edellisessä Malesian osakilpailussa samanlainen tilanne palkittiin palkintokorokkeeen toisella sijalla, joten odotukset suomalaismenestyksen osalta ovat huomennakin korkealla.
– Tänään nähtiin, että nämä kilpailut on ajettava maaliin saakka – ja sittenkin vielä odoteltava virallisten tulosten julkistamista. Mikko ajoi kyllä erittäin miehekkäästi ja minä pystyin tasaisesti jälleen vastaamaan myös yleiskilpailun ja PRO-luokan voittoon ajeneiden tallitovereideni Ben Gersekowskin ja Richard Muscatin vauhtiin. Huomenna jatketaan siihen mihin tänään jäätiin eli palkintokorokesijoitus on edelleen minimitavoitteemme. Lisäksi, kun nousimme kolmella pisteellä sarjajohtoon, niin helpottuneena ja itseluottamusta puhisevana, mutta siltikin nöyrällä mielialalla tulemme huomenna uuteen haasteeseen starttamaan, Puhakka kertoo.
Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan neljäs ja Thaimaan toinen osakilpailu käynnistyy huomenna Suomen aikaa klo 6.50. Sen reaaliaikainen tulospalvelu löytyy täältä.
Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Asia 2018, Buriram, Thaimaa, la 12.5.2018:
1. Ben Gersekowski (AUS) & Richard Muscat (AUS), 31 kierrosta (PRO 1.)
2. Jack Bartholomew (GBR) & James Pull (GBR), +21,849sek (PRO 2.)
3. Andrea Amici (ITA) & Artur Janoz (GBR), +35,478sek (PRO 3.)
4. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +44.541sek (PRO-AM 1.)
5. Armaan Ebrahim (IND) & Anindith Konda (IND), +51.454sek (PRO-AM 2.)
6. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 1:08.899sek (PRO-AM 3.)
Epävirallinen sarjatilanne 3/12 osakilpailua, PRO-AM -luokka, top-4:
1. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), 39 pistettä
2. Akihiro Asai (JPN) & Evan Chen (TPE), 36 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 36 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS) & Cedric Sbirrazzuoli, 16 pistettä
5. Armaab Ebrahim (IND) & Anindith Konda (IND), 12 pistettä
Teksti: Jani Kekoni / Puhakan ja Eskelisen Tiedotus