Emma Mäkinen. Kuva: Pertti Kangasniemi
Endurance Cupin hallitseva mestaritiimi MMR Team aloittaa kautensa tulevana lauantaina Botniaringin moottoriradalla Jurvassa. Rata-SM-sarjan V1600-luokasta tuttu Emma Mäkinen osallistuu Endurance Cupin ensimmäiseen kuuden tunnin kilpailuun yhtenä MMR Teamin kuljettajista. Tiimin kilpakalustona on neljältä edelliskaudelta kolme Endurance-mestaruutta ja yhden kakkossijan tuonut Honda Civic.
MMR Teamin kuljettajina Emma Mäkisen lisäksi Jurvassa toimivat tiimipäällikkö Jaakko Karhu, Janne Laine, Petri Paimen, Kim Koski ja Juho Siekkinen.
– Tietenkin mestaruutta aina yritetään, niin tälläkin kaudella. Kausi on pitkä ja kuten viime vuosi osoitti, niin ongelmiin ei ole varaa. Varmistimme mestaruuden vasta sarjan viimeisessä osakilpailussa, Janne Laine muistuttaa.
MMR Teamin jäsenet toivottavat Emman tervetulleeksi uuteen sarjaan.
– Emma on nuori, nopea ja lahjakas kuljettaja. Tiedämme, että hän on ajanut V1600-luokassa Minillä hyvin. Automme on Miniin verrattuna hieman erilainen, mutta uskomme että Emma sopeutuu hieman vanhempaan Hondaamme hyvin, Laine jatkaa.
Endurancessa pitää osata ajaa kovaa, auton pitää myös kestää ja kuluttaa mahdollisimman vähän polttoainetta. Mäkinen ottaa uudenlaisen haasteen mielellään vastaan.
– Pari vuotta sitten ajoin yhden Endurance-kilpailun, nyt edessä olisi toinen kerta. Hyvät fiilikset, kun pääsee taas pitkästä aikaa ajamaan kilpaa. Vähän jännittää, kun ei ole ehtinyt tutustua uuteen autoon kuin muutaman kierroksen ajan, mutta eiköhän se ajo siitä lähde sujumaan, Mäkinen toteaa.
Rata-autoilun kotimainen kestävyyssarja Endurance Cup starttaa tulevana lauantaina Jurvasta. Kuva: Tapani Teittinen
Kuuden tunnin kilpailussa kärkiautot ehtivät ajaa varikkopysähdyksistä huolimatta noin 600 kilometrin kokonaismatkan.
– Jos kaikki toimiin niin kuin on suunniteltu, niin kilpa-ajokierroksia olisi lauantaille luvassa enemmänkin, ja se on tärkeää. Mitä enemmän pääsee ajamaan, sitä parempi, Mäkinen muistuttaa.
Mestaruutta puolustavan tiimin tavoitteet ovat Jurvassa korkealla.
– Oma tavoitteeni on ajaa mahdollisimman kovaa ja tuoda auto aina ehjänä kuljettajanvaihtoon. Toivotaan, että kaikki onnistuu, auto pysyy ehjänä ja saan ajettua hyvän määrän kisakierroksia. On vain hyvä juttu päästä ajamaan hallitsevaan mestaritiimiin niin sitä kehittyy siinä samalla itsekin. He ovat osoittaneet osaavansa homman, Mäkinen muistuttaa.
Endurance Cupin ensimmäinen kuuden tunnin mittainen kilpailu käynnistyy Jurvan Botniaringillä lauantaina klo 11.45 ja kilpailu päättyy klo 17.45. Kauden avaukseen on ilmoittautunut mukaan kaikkiaan 25 autokuntaa.
Teksti: Marko Mäkinen / MMR Teamin Tiedotus