Rallicrossin SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna OuluZonen radalla Oulussa. Lauri Halonen ajoi crosskart Xtrem Junior-luokassa kolmanneksi, ja jatkoi koko kauden kestänyttä hyvää virettä. Halonen on ajanut kauden aikana kahdeksan kilpailua, ja noussut seitsemän kertaa palkintokorokkeelle. SM-sarjassa Halonen on Oulun osakilpailun jälkeen kolmantena, sarjassa ajetaan viisi osakilpailua.
Crosskart-luokat ajavat tällä kaudella Suomen mestaruuksista samoissa kilpailuissa rallicrossin SM-sarjan kanssa, kilpailujen formaattiin kuuluu neljä alkuerää, semifinaalit ja finaali. 13-vuotiaan Halosen viikonloppu alkoi hyvin, ensimmäisestä erästä tuli voitto, ja Halonen oli kokonaistilanteessa toisena. Kaksi seuraavaa erää sujuivat samaan tahtiin, vain neljännessä tuli notkahdus ja kouvolalainen jäi kokonaisajoissa viidenneksi. Hyvin sujuneet alkuerät takasivat paikan semifinaalin toiseen ruutuun, paalupaikalla oli tuttu kilpakumppani, sarjakärki Mikael Uitto. Kaksikko paahtoi tasatahtiin ensimmäisen kierrokset, Uitto edellä ja Halonen ”Lakuautolla” perässä, ja näin myös tultiin maaliin.
- Alkuerät menivät ihan hyvin, viimeinen olisi tosin voinut mennä paremmin. Semifinaalissa toinen sija, olen ihan tyytyväinen, Halonen kertasi.
Finaalissa Halonen ampaisi kolmannesta lähtöruudusta hyvin matkaan ja nousi toiseksi. Ykkösruudusta startannut Uitto ajoi karkuun, mutta taaempana oli tasaista. Halonen kamppaili toisen tutun taisteluparin, Joonatan Ylilammin kanssa kakkospaikasta. Sijoitukset muuttuivat, kun Halonen ajautui toiselle kierrokselle lähdettäessä hiukan leveäksi, ja Ylilammi onnistui ohittamaan Halosen pääsuoralla. Jännitys säilyi viimeiselle kierrokselle asti, takana ollut Aleksi Suono oli hyvässä vauhdissa ja nousi vielä haastamaan Halosta, mutta Halonen lisäsi vauhtia, karisti Suonon kannoiltaan ja tuli maaliin kolmantena.
- Finaalissa lähdin kolmosruudusta, sain hyvän startin ja olin ensimmäisessä mutkassa toisena, mutta sitten tuli ajovirhe ja putosin kolmanneksi. Sen jälkeen vain ajelin kärkiparin perässä, vauhti ei nyt aivan riittänyt, pitää olla tyytyväinen tähän kolmanteen sijaan. Seuraavaksi kotikisa, RallyX ei mennyt Tykkimäessä kokonaisuutena ihan putkeen, joten kokeillaan SM-sarjassa saada parempi tulos, Halonen päättää.
RallyX- ja SM-sarjaa ajavalle Haloselle koittaa nyt kesätauko, jonka aikana crosskart vaihtuu ralliautoon, vuorossa on harjoittelua V1600-luokan Ford Fiestalla. Ydrefalk -crosskart pääsee tositoimiin seuraavan kerran Kouvolan Tykkimäessä, kun SM-sarja jatkuu heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Halosen kotiradalla.
Tulokset finaali
1) Mikael Uitto 4.03,271
2) Joonatan Ylilammi +3,463
3) Lauri Halonen +6,189
4) Aleksi Suono +7,196
5) Niko Kinnunen +11,421
6) Joni Turpeinen keskeytys
Sarjatilanne 2/5
1) Mikael Uitto 60p
2) Joonatan Ylilammi 49p
3) Lauri Halonen 47p
4) Joni Turpeinen 38p
5) Jesper Rantanen 35p
6) Aleksi Suono 29p
MYLAPS Speedhive
Rallicross SM Xtrem Junior (mylaps.com)
Etusivu - Rallicross SM
Lauri Halonen Crosskart driver #57 | Facebook
Kuva RPF Media / Jari Nurminen, teksti Toni Lönroos.