Hallitseva Supercar-luokan Suomen mestari Jere Kalliokoski oli pitelemätön OuluZonen radalla ajetussa rallicrossin SM-sarjan kilpailussa lauantaina. Alahärmäläinen voitti jokaisen ajamansa erän, osan jopa ylivoimaisesti. Edellisen kilpailun iloisen perhetapahtuman vuoksi väliin jättänyt Kalliokoski nousi voitolla sarjassa neljänneksi, tavoitteena oleva mestaruuden uusiminen on yhä mahdollista. 

Kalliokosken päivä OuluZonessa oli täydellinen. Oman tiimin ylläpitämä Ford Fiesta toimi kuin kello ja alkuerävoitot seurasivat toisiaan. Semifinaalissa startti onnistui hyvin ja paalupaikalta matkaan lähtenyt Kalliokoski oli auton mitan muita edellä ensimmäisessä mutkassa, ajoi karkuun ja lunasti paikan finaalin eturiviin. Finaali oli, kuten pitääkin, päivän tasaisin lähtö. Sarjaykkönen Mika Liimatainen haastoi Kalliokosken, taistelu kävi kuumana viimeiselle kierrokselle asti. 

- Se oli aikamoinen ”grand slam”, kaikki onnistui. Pohjat perjantain sadekelin treeneissä, lauantaiaamun warm upissa, voitto alkueristä, semistä ja finaalista, tämä paremmin ei voinut mennä. Alkuerät menivät hyvin, samoin semi. Fnaalissa tein heti kättelyssä pari ajovirhettä, puskin vähän liian lujaa ja auto alkoi luistelemaan. Liimatainen antoi kyllä hyvää painetta, oli kiva kun sai ajaa oikein kunnolla kilpaa. Tiimi hoiti taas hyvin hommat koko päivän, turbo piti irrottaa kolmannen erän jälkeen, kun sieltä oli öljyn paluuputken liitin löystynyt eikä sitä muuten saanut kiristettyä, muuten Fiesta pelasi täydellisesti. Oli hienoa kun meidän tiimin toinenkin auto oli finaalissa, Tuomakselta (neljänneksi ajanut Skantz) hyvä kisa, Kalliokoski päättää. 

Voitto oli Kalliokosken kauden ensimmäinen, avauskilpailussa Jalasjärvellä tuloksena oli kolmas sija, edellinen Joensuun osakilpailu jäi väliin. Kauden neljäs osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä jo kahden viikon kuluttua 3. syyskuuta. 

Tulokset:

1) Jere Kalliokoski
2) Mika Liimatainen
3) Henri Haapamäki
4) Tuomas Skantz
5) Jari Putkinen
6) Jari Tuuri

Rallicross SM 2022 Tuloslinkit (teamlaine.fi)

Pistetilanne 3/5

1) Mika Liimatainen 83p
2) Henri Haapamäki 66p
3) Antti Suutarinen 56p
4) Jere Kalliokoski 54p
5) Jari Putkinen 52p

Jere Kalliokoski RX
Etusivu - Rallicross SM
Kalliokoski Motorsport | Facebook

Kuva Toni Ollikainen / Tonigraphs, teksti Toni Lönroos.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla