RallyX-sarjan Suomen osakilpailut ajettiin viikonloppuna Kouvolassa Tykkimäen radalla. Supercar-luokassa ajava Jere Kalliokoski ajo lauantain osakilpailussa neljänneksi, sunnuntaina tuloksena oli jääminen finaalin ulkopuolelle. Ford Fiestalla ajava alahärmäläinen oli viikonloppuna hyvässä vauhdissa ja haastoi maailman kovimmat crossaajat, mutta kolarointi pudotti Kalliokosken lauantaina palkintokorokkeelta. Sunnuntaina vauhti parani päivän mittaan, mutta semifinaalissa kohtalona oli jälleen kolarointi muiden avustuksella ja se pudotti Kalliokosken finaalista. 

Kouvolassa ajettiin kaksi RallyX-sarjan osakilpailua. Lauantain kilpailussa Kalliokoski oli ensimmäisessä erässä hurjassa iskussa ja taisteli voitosta nelinkertaisen maailmanmestarin Johan Kristofferssonin kanssa, mutta ruotsalainen onnistui nousemaan erän voittoon toisella kierroksella. Kolmen erän jälkeen Kalliokoski oli lunastanut paikan semifinaalin eturiviin, taisteluparina oli jälleen Kristoffersson ja tulos toisti alkuerää, Kalliokoski oli toinen ja nappasi finaalipaikan. Finaalissa toisesta rivistä startannut Kalliokoski jäi sumppuun lähtösuoran päässä, seuraavassa kaarteessa kolaroitiin ja se koitui kohtaloksi, tuloksena oli neljäs sija. 

- Kisa lähti hyvin käyntiin ja kierrosajat olivat hyviä, semissä johdin hetken mutta Kristoffersson meni vähän lujempaa ja nousi ykköseksi. Finaalin lähtö ei ollut paras mahdollinen, jäin vähän sumppuun ja ajauduin ulos. Toisessa kaarteessa edelle ehtinyt Norjan Ole Christian Veiby osui kaiteeseen, osuin Veibyn autoon ja pyörähdin, kaiken lisäksi toinen norjalainen Sondre Evjen osui vielä mun autoon. Oltiin hetken kaikki sikin sokin, norjalaiset jopa päällekkäin. Auton etupää sai osumaa, välijäähdytin hajosi ja turvapalkki vääntyi. Kyllähän se ketutti koko illan, Kalliokoski kommentoi.  

Tiimi korjasi lauantai-illan aikana finaalissa tulleet vauriot, mutta sunnuntain ensimmäinen alkuerä ei mennyt aivan Kalliokosken toiveiden mukaan, tuloksena oli kokonaistilanteen seitsemäs sija. Kolmannessa erässä vähän kateissa ollut vauhti löytyi, Kalliokoski nousi kolmanneksi Kristofferssonin ja Niclas Grönholmin vanavedessä ja raivasi tiensä semifinaalin eturiviin. Semifinaalin ensimmäisellä kierroksella norjalainen kilpakumppani työnsi Fiestan takakulmasta niin, että ketjureaktio oli valmis, kärsijänä Kalliokoski. Pyörähdyksen jälkeen härmäläinen yritti raivokkaasti tavoittaa kärkikolmikkoa, mutta tuloksena oli neljäs sija, kolme parasta pääsivät finaaliin. 

- Ensimmäisen erän lähtö meni vähän huonosti, tauon aikana auton korkeutta ja iskunvaimennusta muutettiin, ja kolmas erä meni jo ihan hyvin, pääsin lähdöstä kärkeen ja sain hyvän ajan. Semifinaalissa sain ihan hyvän lähdön, ykkösradalla ollut Kristoffersson piti sisälinjan, mentiin rinta rinnan ensimmäiseen mutkaan ja ajauduin vähän ulos. Samassa pari kaveria pääsi sisältä ohi, sen jälkeen ylämäessä norjalainen ajoi perään sen verran voimakkaasti että mulla lipsahti jalka kaasupolkimelta ja pyörähdin, se oli sitten siinä. Jälleen tuli autoon vaurioita, ajelin sitten vain rauhassa maaliin ja odotin jos edestä joku keskeyttäisi. Vauhti oli viikonloppuna hyvä, se olisi riittänyt palkintokorokkeelle, mutta nyt kävi näin. Tulos jäi tavoitteesta joten se harmittaa. Tiimi teki kympin työtä, joten kiitokset heille ja yhteistyökumppaneille, SM-sarjassa jatketaan, Kalliokoski päättää.

Seuraavan kerran Kalliokoski kilpailee Jalasjärvellä heinäkuun alussa, kun rallicrossin SM-sarja käynnistyy. 

Kuva Toni Ollikainen/Tonigraphs, teksti Toni Lönroos

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.