Jere Kalliokoski varmisti rallicrossin Supercar-luokan Suomen mestaruuden kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Hyvinkäällä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kalliokoski, 24, on voittanut yhtä vaille kaikki kauden osakilpailut, ja tavoittelee ykköspaikkaa myös kauden finaalista Kaanaasta. Kulta oli Kalliokosken neljäs SM-mitali rallicrossissa, kaudella 2016 tuli mestaruus, hopeaa kaudella 2018 ja pronssia 2019. 

Kalliokosken kausi alkoi Honkajoen osakilpailun voitolla, jatkui samoissa merkeissä Jalasjärvellä ja Kouvolassa, kunnes tuli toiseksi viimeisen osakilpailun aika. Hyvinkäällä vastus oli kauden kovin, eikä voittamisen pakkoa ollut. Kalliokoski varmisti mestaruuden jo alkuerien tuloksella, ja ajoi vapautuneesti kilpailussa toiseksi.

- Kaikki sujui erittäin hyvin, Fiesta toimi niin kuin pitikin, eikä paineita enää finaalissa ollut. Oli hienoa ajaa todella kova kisa Juha Rytkösen kanssa, Kalliokoski kertaa. 

Kauden viimeiseen kilpailuun Kalliokoski lähtee tavoittelemaan voittoa, mutta tärkein tavoite on viettää tiimin kanssa onnistunut viikonloppu. 

- Kaanaa on aika erilainen rata kuin Hyvinkää, laitetaan säädöt kohdalleen ja vedetään täysillä mutta rennosti. Pidetään tiimin kanssa hauskaa kauden viimeisessä kisassa, Kalliokoski päättää. 

Rallicrossin SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan lauantaina 18. syyskuuta Kaanaan radalla Tampereella klo 10.30 alkaen, kilpailua voit seurata suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla.

Teksti Toni Lönroos
Kuva Tonigraphs/Toni Ollikainen

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.