Kouvolalainen Lauri Halonen kilpailee tulevana viikonloppuna maailman tunnetuimmalla rallicrossradalla, kun kansainvälinen RallyX Nordic-sarja jatkuu kauden kolmannella ja neljännellä osakilpailulla Ruotsin Höljesissä. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailuviikonloppua, ensimmäinen kilpailtiin toukokuun alussa Tanskassa. Junior Crosskart-luokassa ajava 11-vuotias Halonen on sarjassa viidentenä.

Rallicrosskauden ensimmäinen kilpailu ajettiin nopealla Nysumin radalla Tanskassa. Halonen oli debyyttikilpailussaan hyvässä vauhdissa, ja ajoi lauantaina kolmanneksi, sunnuntaina sijoitus oli finaalin viides.

- Olen tyytyväinen debyyttiini tällä tasolla. Tavoite oli finaaliin ja se onnistui, kolmas sija tuntui hyvältä, Halonen kertaa.

Ruotsin myyttinen Höljes on ratana erilainen kuin Tanskan Nysum.

- Nysumin radalla oli pidempiä suoria ja yksi tosi tiukka mutka, Höljesissä on enemmän korkeuseroja. Pitää olla tosi tarkka ajolinjojen kanssa, keskiviikon ja torstain harjoituksissa pääsee hiomaan niitä kuntoon. Tarkistetaan samalla, että autossa on radalle sopivat välitykset.

Halonen tavoittelee Höljesistä palkintokorokepaikkaa.

- Tavoite on päästä palkintopallille. Pitää ajaa fiksusti, välttää virheet mutta mennä kuitenkin todella kovaa, sillä mukana on taas koko sarjan kärkikaarti. On mahtavaa päästä ajamaan kaikkien tuntemalle legendaariselle Höljesin radalle, ”Lakulähettiläs” Halonen iloitsee.

Kilpailua voit seurata suorana lähetyksenä RallyX Livestä, löydät sen täältä.

Höljesissä ajetaan kaksi osakilpailua, ensimmäinen torstaina 13.5. ja toinen  lauantaina 15.5. ja sunnuntaina 16.5. 

Lauri Halonen Facebook
RallyX Nordic

Sarjatilanne

1) Lukas Andersson 59p
2) Joonatan Ylilammi 48p
3) Alex Gustafsson 44p
4) Rasmus Persson 41p
5) Lauri Halonen 37p

RallyX Nordic 2021

1.-2.5. Tanska, Nysum
13.-16.5. Ruotsi, Höljes
5.-6.6. Suomi, OuluZone
13.-15.8. Ruotsi, Arvika

Teksti ja kuva Toni Lönroos.

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.