FIA:n hallitus päätti eilisessä kokouksessaan MM-rallien kalenterista vuodelle 2004. Suomen MM-osakilpailu, Neste Ralli säilytti paikkansa samalla viikonlopulla, jolla se on jo kahtena edeltävänä vuonna järjestetty ja se ajetaan 6.-8.8.2004. MM-kalenteriin lisättiin tulevalle kaudelle kaksi osakilpailua. Uusia ovat Meksikon ja Japanin osakilpailut. - Kalenterin piti valmistua jo kesäkuussa, mutta sitä tehtäessä käytiin pitkät ja osin vaikeatkin neuvottelut MM-rallien uudesta konseptista, kertoo Neste Rallia järjestävän AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen. Samassa kokouksessa FIA:n hallitus määritteli MM-rallien uuden, varsin erikoisen konseptin. Päätökset tehtiin hallituksessa, koska FIA:n WRC-komissio jossa nämä asiat yleensä päätetään ei päässyt asioista yksimielisyyteen. Uuden konseptin mukaan osakilpailut rakentuvat jatkossa seuraavasti: Keskiviikkona ja torstaina kilpailijat tutustuvat reittiin kertaalleen. Perjantaiaamu on rauhoitettu päivän erikoiskokeiden toiselle tutustumiskerralle ja nämä samaiset EK:t ajetaan iltapäivästä kilpailuvauhdilla. Lauantai- ja sunnuntaipäivät rakentuvat perjantain tapaan. Uusi konsepti on ensikertaa käytössä sarjan noviisiosakilpailussa Meksikossa 12.-14.3. Kauden 2004 kaksi ensimmäistä osakilpailua, Monte Calo ja Ruotsi ovat toteutuksessaan jo niin pitkällä, ettei uutta mallia niissä käytetä. - Tämä uusi konsepti johtaa ainakin Suomessa todennäköisesti useamman huoltoalueen rakentamiseen. Tämä taas avaa mahdollisuuksia ottaa käyttöön uusia tai uusvanhoja erikoiskokeita, Jarmo Mahonen suunittelee. - Lisäksi käymme parhaillaan neuvotteluita Ralli SM -osakilpailun ajamisesta lauantaina MM-osakilpailun rinnalla, hän kertoo. Neste Rallissa on ajettu SM-pisteistä viimeksi vuonna 1997. - Mikäli kilpailussa ajetaan myös SM-osakilpailu, tullaan MM-osallistujien määrää rajoittamaan suurelta osin vain niihin autoihin jotka ajavat koko MM-sarjan, Mahonen linjaa. Neste Rallin organisaatio pääsee näiden päätösten pohjalta tositoimiin kauden 2004 kilpailun suunnittelussa ja toteutuksessa. FIA:n MM-rallikalenteri 2004 Monte Carlo 23.-25.1. Ruotsi 6.-7.2. Meksiko 12.-14.3. Argentiina 30.4.-2.5. Kypros 14. -16.5. Kreikka 28.-30.5. Turkki 25.-27.6. Uusi-Seelanti 16.-18.7. Suomi 6.-8.8. Saksa 20.-22.8. Japani 3.-5.9. Iso-Britannia, Wales 17.-19.9. Italia, Sanremo 1.-3.10. Ranska, Korsika 15.-17.10. Espanja, Katalonia 29.-31.10. Austraalia 12.-14.11.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.