Juha Vuorelan ja Asko Sairasen Uudenkaupungin SM-ralli ei mennyt toivotulla tavalla. Ison N-ryhmän kahdeksas tila oli aivan muuta mitä haettiin. Uudenkaupungin kisa alkoi asfalttierikoiskokeella, missä Juha jäi luokan kärjestä peräti 10 sekuntia. - Rengas ei toiminut, Juha kommentoi tilanteesta. Siirryttäessä soralle auton säädöissä ilmeni ongelmia. – Auton takapäässä ei ollut pitoja. Me muutettiin takaiskunvaimentajien säätöjä, mutta siitä ei ollut tarvittavaa apua, kertoi Juha. Kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle löytyi kuitenkin lääke kisan alussa olleeseen ongelmaan. – Vaihdettiin alle kovempaa rengasseosta ja auto muuttui täysin ja luottamus ajamiseen löytyi. Vaikutus oli uskomaton, Vuorela totesi. Mutta kilpailun alussa oli eroa luokan kärkeen jo tullut sen verran, että ajamalla ei sitä kiinni saisi. – Alussa jäätiin, mitä jäätiin. Kolmeen viimeiseen erikoiskokeeseen olen tyytyväinen. Yhden rallin aikana ei voi oppia ajamaan autoa. Eroa ison N-ryhmän voittajaan Hannu Hotaseen tuli minuutti ja 13 sekuntia. Rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu kaasutellaan Riihimäellä 5.10.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.