Pohjalaiset tiet toimivat tulevana viikonloppuna rallin SM-sarjan toisen osakilpailun näyttämönä. Samalla SM-sarja palaa normaaliin muotoonsa - yksi päivä, yksi kisa, normaalit pisteet. Ison N-ryhmän Mitsubishi Ralliart -kaksikko Juha Salo ja Mika Stenberg hakevat Lapualta onnistumista. Pistetili näyttää vielä nollaa. Onko nyt voiton vuoro? Hallitseva ryhmän hopeamies Juha Salo starttaa Lapualle poikkeuksellisesta asetelmasta, takaa-ajajana. Kolme viikkoa sitten käydyn SM-avauksen saldo oli karkkilalaiselle murheellinen. Pisteiden sijaan kisa tuotti pelkästään harmaita hiuksia. Keskeytykset teknisiin ongelmiin tarkoittivat sitä, että pistekärki pääsi karkaamaan. Lyhyiksi jääneet kisat Rovaniemellä eivät ehtineet antaa osviittaa myöskään Salon ja Stenbergin kisavauhdista.
- Meidän ja kärkiporukan ero oli puolesta sekunnista sekuntiin. En pidä sitä huolestuttavana, koska en ole oikein milloinkaan viihtynyt Rovaniemellä. Ei niitä eroja kannata miettiä. Lapua on taas uusi kisa, Salo kuittaa. - Keskeytykset kuuluvat lajin luonteeseen. Lapualle lähdetään hyvillä mielin, kartturi Stenberg toteaa.
Salon Mitsubishi EVO seiska on kärsinyt samoista murheista viime kauden päättäneestä Riihimäen kisasta lähtien. Vetoakselien mystiset rikkoontumiset ovat vieneet Salolta sekä mestaruuden että viimeksi kauden avauspisteet. Lapualla saman ongelman ei toivota toistuvan. - Ollaan yritetty selvittää, miksi akselit ovat katkeilleet. Näyttää siltä, että materiaalissa on ollut vikaa, Salo kertoo.
Parivaljakko lähtee Lapuan kuuden erikoiskokeen mittaiselle reitille starttipaikalta 19. Kärkikymmenikön joukossa starttaamaan tottuneet Salo ja Stenberg näkevät ison lähtönumeron kuitenkin asennekysymyksenä. - Iso lähtönumero voi olla jopa etu. Lapualla on kuulemma vähän lunta ja tiet kovassa jäässä. Tiet ehtivät tulla karkeammiksi, eikä spooreja kuitenkaan tule. Lähdetään ajamaan joka tapauksessa hyvää kisaa lähtöpaikasta huolimatta.
Viime vuonna Mitsu-kuljettaja sijoittui Lapualla ryhmäkakkoseksi. Lakeuksien ralli on Salolle ja Stenbergille mieleen. Luvassa on mielenkiintoinen kilpailu, sillä jo kauden avaus näytti, että voittokamppailuun on monia ehdokkaita. Vaihtuuko Salon ja Stenbergin epäonni onnistumiseen? - Toivotaan, että nyt on voiton vuoro. Se maistuisi makealta näiden vastoinkäymisten jälkeen, Juha ja Mika miettivät.