Penkat pölisevät taas ensi viikonloppuna Lapin tuntureilla, jossa kaasutellaan perinteinen Arctic Lapland Rally. Pohjalaispari Mika Eloluoma kartanlukijanaan Hannu Jaskari starttaavat ralliin lähtönumerolla 13.
- Rovaniemellä on aina outoa eksoottista taikaa. Kilpailu on erittäin vaativa, johon mahtuu lunta, jäätä, lumitöitä ja revontulia. Lisäksi kilpa-autoissa on porojen takia oltava pistoveitsi, toteaa Mika Eloluoma. Kartanlukija Hannu Jaskari puolestaan sanoo, että jo perjantain erikoiskokeilla saa tehdä töitä täysillä. Avauspäivänä ajetaan hienoimmat pätkät, joissa on hirvittävä tempo ja vauhti. Kovin niistä on Kaihuavaaran erikoiskoe. Tunturiralli, nykyisin Arctic Lapland ralli täyttää kahden vuoden kuluttua 40 vuotta. Ensimmäisen kilpailun voitti vuonna 1966 Kari O. Sohlberg. Autona oli tuolloin Volkswagen 1600 TL. Pahnapuhaltimen rekisterinumero oli BH-300. Myös tänä vuonna Kari O. Sohlberg ajaa rallissa numerolla 58.Pohjoisen ralli on ollut aina huikea selviytymistarina niin kuljettajalle kuin kartanlukijalle. Jos ennen muinoin ajettiin Lapin kairoilla jopa 18 erikoiskoetta, nyt tyyräillään 13 erikoiskoetta. Perjantaina kuusi ja lauantaina seitsemän. Tunturirallin yksi puhutuimmista ja muistelluimmista ja legendaarisimmista erikoiskokeista oli takavuosina Sevettijärven erikoiskoe. Lähtölipulta ajettiin noin 50 kilometriä, käytiin kääntymässä ja sitten takaisin. Pituutta tuli "vain" 100 kilometriä. Autoihin jouduttiin suurentamaan tuota erikoiskoetta varten kilpa-autoihin mm. bensatankki.

Aina yhtä vaativa Arctic Lapland Ralli käynnistyy Rovaniemellä ensi perjantaina 30.1. kello 12. Yötauolle kilpailijat tulevat kello 21. Launtaina kilpailu jatkuu kello kuusi ja maalissa ensimmäiset kilpailijt ovat noin kello 20.30. Ykköskuljettaja Mika Eloluoma starttaa ralliin nyt viidettä kertaa. Hannu Jaskari lukee pohjoisessa nuotteja jo kahdeksatta kertaa. Pohjalaispari on ollut samassa Mitsibishi Lancer evo 6,5:n kabiinissa yhdessä vain kerran. Kaksi viikkoa sitten Nilsiässä ajetussa rallissa pari oli yleiskilpailun neljäs ja ison n-ryhmän toisena.
- Nyt yhteistyö kilpa-autossa vasta oikein alkaakin. Tunturiralli on myös kestävyys- ja luotettavuuskilpailu. Pitkiä erikoiskokeita, joissa on lunta, jäätä, kiviä. Myös renkaat joutuvat kovalle koetukselle ja rengasrikot ovat hyvin yleisiä, sanoo Jaskari. Mika Eloluoma puolestaan lisää, että rallissa ajetaan heti täysillä. Kilpailussa ajetaan SM-pisteistä sekä perjantaina että lauantaina. On tavallaan kuin kaksi eri kilpailua.

Tavoitetta yllin kyllin

Mika Eloluoma lähtee Artic Lapland Ralliin kovin haastein ja tunnustaa, että tavoitetta on yllin kyllin.
- Isossa N-ryhmässä Lapin kairoilla kilpailee 37 paria. Siitäkin huolimatta tavoite on ajaa rallissa kympin sakkiin. Siihen on kaikki mahdollisuudet, kun kypärä päähän laitetaan. Auto on saanut hetki sitten viimeisimmät "päivitykset" ja tuntuu, että nyt meno maistaa, sanoo päättäväinen vaasalaiskuljettaja. Kuortanelainen kartanlukija Hannu Jaskari toppuuttelee kuitenkin vielä Eloluoman menohaluja.
- Nyt pitää saada monia asia balanssiin. Vauhti kohdalleen, mutta myös autoa säästävä ajo. Liian usein matkanteko katkeaa Tunturissa tekniikkamurheisiin tai sitten rengasongelmiin. Me olemme varanneet ralliin ne sääntöjen mukaiset 20 piikkipyörää. Talven kilpailut Eloluoma ja Jaskari ajavat vielä Jouko "jokke" Puhakan entistä ralliasetta Mitsubishi Lancer evo 6,5:tä. Kesän kynnyksellä auto vaihtuu täysin uuteen ralliautoon Mitsubishi Lancer evo 8:aan.
- Aikataulun mukaan sen pitäisi tulla maahan tammi-helmikuun vaihteessa, jonka jälkeen se rakennetaan kilpailukuntoon, sanoo Eloluoma.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla