MM-rallisarjan 2003 kymmenes osakilpailu, Australian ralli ajettiin 4.- 7.9.2003. Vuonna 1988 ensimmäistä kertaa ajettu kilpailu liitettiin osaksi ralliautoilun MM-sarjaa heti sen seuraavana olemassaolo-vuotenaan. Tänä vuonna Australian rallisarjaa ajaneelle ja kahdesti maan MM-ralliin osallistuneelle Juha Kankaalle kilpailu on mieleen. – Pidän kovasti tästä maasta ja sen ihmisistä, ehkä se on yksi syy miksi tulin tänne täksi vuodeksi kilpailemaan, Australian rallisarjaa ajava Juha kertoo. Perthin kaupunkia keskuspaikkanaan pitävä Australian ralli on tiestöltään hyvin erikoislaatuinen. Metsän siimeksessä olevat tiet ovat nopeita ja liukkaita, yleensä pienten kuulalaakereita muistuttavien kivien peitossa. Nämä erikoiskokeet tuovat oman vaikeutensa kisaan, lisäksi tienvarsien puiden läheisyys ei anna anteeksi pienintäkään ajovirhettä ja niistä rankaistaankin yleensä armotta. Kilpailu käynnistyi torstaina Perthin kaupungin raviradalla ajetulla super-erikoiskokeella. Juhan osalta kilpailu alkoi juuri niin kuin pitääkin. Kangas kellotti N-ryhmäläisistä toiseksi nopeimman ajan ollen Dean Herridgeä ainoastaan 0.1 sekuntia hitaampi. –Aina puhutaan ettei tällaiset Mikki- Hiiripätkät ratkaise mitään, mutta kyllä niissä kaikki täysiä yrittää ja ne näyttävät jollain lailla suuntaa kuka on iskussa ja kuka ei, Juha pohtii. Perjantaina rallikaravaani suuntasi keskuspaikastaan Perthistä etelään. Alussa N-ryhmän kärkipaikalle rynnisti Argentiinan Marcos Ligato. Hän takoi pohjat kolmelle ensimmäiselle sorapätkälle, kunnes Kangas ja Australialainen Ed Ordynski alkoivat kiristää vauhtiaan ja pudottaa häntä kelkastaan. Kuudennella erikoiskokeella koko päivän kärkivauhdissa ollut Juha sananmukaisesti törmäsi ongelmiin. – Tiellä oli jalkapallon kokoinen kivi, se oli noussut tielle näitten WRC-kavereiden leikatessa mutkia sisältä. Kivi oli keskellä ajolinjaa johon me monen muun kanssa osuimme. Ohjausvarsi vääntyi ja paikasta oli matkaa pätkän maaliin vielä viisitoista kilometriä, tappiota tuli reilut puoli minuuttia pohjat ajaneeseen Ordynskiin. Tapahtuneesta huolimatta Kangas taisteli tiukasti N-ryhmän toisesta paikasta, mielessään tietenkin edellä kaahanneen Ordynskin saavuttaminen. Illan alkaessa hämärtää alkoi kisassa jälleen tapahtua. Kyseessä oli sama erikoiskoe, jolla yleiskilpailun voitosta kamppaillut Marcus Grönholm menetti mahdollisuutensa jääden ojaan kiinni ”kuin kynttilä pystyyn”. Juha kertoo ratkaisutapahtumista. – Tapahtumat alkoivat oikeastaan jo huollossa, jossa valitsimme väärän renkaan ja aikahukkaamme lisäsi, että N-ryhmän kärki pääsi ajamaan tuon kasipätkän valoisalla, kun me tulimme sen pimeyden vallitessa. Lisäksi me kämmäsimme siinä Marcuksen paikassa, joka oli todella pehmeä ja siitä oli vaikea päästä ylös. Tapahtuneen johdosta Juha putosi sijoituksissa, mutta oli edelleen ehtineistä Martin Rowesta ja Marcos Ligatosta ainoastaan muutaman sekunnin päässä, aivan iskuetäisyydellä. Erikoiskokeella yhdeksän Kankaan ja kartanlukijana toimineen Julia Rabbetin matka katkesi. – Auto lähti mudasta ja osui puun juuriin tai kantoihin ja keskeytyshän siitä tuli, kertoo harmistunut ”siirtolainen” Australiasta. - Harmi homma, täältä olisi ollut hyvä tulos tiedossa ja kaiken toimiessa olen vauhtiini tyytyväinen, Juha sanoo. Kilpailu eteni yllätyksellisesti ja kärkimies Ordynski kaatoi lauantain yleisö-erikoiskokeella Perthin raviradalla, joutuen keskeyttämään. Lopulta N-ryhmän voittoon kiisi Britti Martin Rowe.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla