Viime viikonloppuna ajettu Kaloppi-ralli toi Miko Suvannolle kauden toisen Nuorten kuljettajien luokan ykkössijan. Tällä kertaa omasta luokasta ei tosin löytynyt vastusta samanlaisella kalustolla.

Suvanto ja kartanlukija Juha-Pekka Wikman pääsivät hankkimaan lisää kokemusta tuoreesta ralliautosta, Seat Ibizasta, joka olikin tämän treenikilpailun päätarkoitus.

Turun UA:n nuorukainen oli kaatanut elokuussa ajetussa rallisprintissä vanhan kalustonsa, VW Golfin, keskeytyskuntoon, jonka myötä edessä oli uuteen kilpailukalustoon siirtyminen.

- Autot ovat aivan erilaisia ajaa, vaikka mitään kovin merkittäviä teknisiä eroja V1600-luokan autoissa ei olekaan. Kaloppi-rallissa pääsin kokeilemaan uusia päivityksiä, kun olemme kehittäneet Seatin ominaisuuksia sorapinnalle. Muutosten jäljiltä jäi positiivinen fiilis, Suvanto kertasi.

Syyskuun aikana VAG Motorsport -tiimissä syntyi päätös, että Suvanto jättää väliin kauden viimeisen Nuorten SM-osakilpailun, joka ajetaan nyt kuun viimeisenä viikonvaihteena Kokkolassa.

Miko Suvannon sijoitus SM-sarjan pistetaulukossa on 10. sija, josta olisi onnistuessaan pystynyt muutaman sijan nousemaan.

- Päätimme käyttää SM-osakilpailun vaatiman budjetin toisin ja satsata syyskaudella harjoitteluun ja pienempien kisojen ajamiseen. Kelien salliessa ajetaan loppukaudella vielä lisää treeniä, Miko päätti.

Kuva Loudlife Media, teksti Jarno Saari.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.