Miko Jalava ja Matias Peippo nappasivat F-Cupin avauksessa Tuurissa luokkavoiton Starletilla. Kuva: Samu Ekman.
Miko Jalava palaa kilpa-auton rattiin tulevana viikonloppuna Luhangan Reeti Rallissa. Haastavasti alkanut kausi rallin EM-sarjassa jäi kesken ennen kauden asvalttiosakilpailuita. Jalava kiittää tukijoitaan mahdollisuudesta kilpailla Euroopan kovatasoisimmassa rallisarjassa, eivätkä ulkomailla haalitut kilometrit varmasti mene hukkaan.
Mäntyharjulaiskuljettaja Miko Jalava jatkaa kilpakauttaan tulevana viikonloppuna Reeti Rallissa Luhangalla. Kotimaan kilpailu on vaihtelua Jalavan rallin EM-sarjan debyyttikauteen.
-Luhangalla ajetaan tutulla Starletilla, jolla aloitettiin vuosi F-Cupissa. Starletilla on mahtava ajaa, kun luotto autoon on sataprosenttinen, Jalava kertoo tulevan viikonlopun suunnitelmista.
Jalavan ensimmäinen kansainvälinen kausi oli hyppy suoraan syvään päätyyn kovatasoisen ERC-sarjan Junior ERC-luokkaan. Uransa ajan Toyotan takavetoisia komeassa luisussa vienyt mäntyharjulainen lähti opettelemaan modernin tehdasvalmisteisen etuvetotykin saloja verrattain pienillä testikilometreillä. Haastavaksi opettelun tekivät paitsi testikilometrien vähyys, myös Ruotsin osakilpailun alla saatu borrelioositartunta.
-Alkukausi oli haastava, ja päätettiin lopulta jättää sarjan asvalttikisat ajamatta niiden vaatiessa rutkasti enemmän panostusta kuin sorakisat. Sorallakin oli haastavaa tottua uuteen kalustoon ja vetotapaan pienillä testikilometreillä, ja niitä olisikin pitänyt saada huomattavasti enemmän alle. En koko kautena saanut kunnolla luottoa ajamiseeni. Pariin kertaa mietittiinkin kauden aikana, voitaisiinko jotenkin ihmeen kaupalla asentaa kardaani ja saada veto taakse, Jalava naurahtaa.
Hyppäys kansainvälisille ralliareenoille oli iso loikka rallin Suomen viime kauden juniorimestarille. Kotimaan kilpailut vaihtuivat kokonaan uuden luonteen teihin, joista saatua oppia tullaan ammentamaan myös tulevina vuosina.
-Kausi oli aikamoinen tulikoe. Eteen tuli paljon asioita, joita ei osannut ajatella ja sitä kautta niihin ei osannut valmistautua. Ulkomaan kilpailut olivat pitkiä ja niissä tuli liikaa uusia asioita, ja se valitettavasti näkyi tekemisessä. Hukkaan eivät EM-rallit menneet, vaan vuosi 2023 on ollut hyvää ja korvaamatonta oppia tulevaisuuteen, Jalava avaa.
EM-osakilpailut paitsi toivat rutkasti kokemusta ajamisesta valmistautumiseen ja nuotitukseen, myös rallipolkujen ulkopuolisia kokemuksia. Jalava on kiitollinen kuluneen kauden mahdollistaneille tahoille, ja suunnitelmia kaudelle 2024 rakennetaan paraikaa.
-Suuret kiitokset yhteistyökumppaneilleni ja kaikille muille minua auttaneille ja kannustaneille mahdollisuudesta. Tämän kauden kisojen takana oli iso työ, ja olen ylpeä meidän porukasta, jotka mahdollistivat unohtumattomat kokemukset. Kiitoksia myös Sparrow Racingin tiimille. Moni on kysellyt, että mitä seuraavaksi. Ajamisen polte on ennallaan, mutta tässä kohtaa ensi vuoden kuviot ovat vielä avoimia, Jalava kiittää.
Reeti Ralli ajetaan Luhangalla lauantaina 23.9.
Teksti Juho Koski.