Miko Jalava ja Riikka Hokkanen 79th Rajd Polskissa perjantaina. Kuva: JalavaRacing
Miko Jalava on Puolan EM-rallissa Junior ERC -luokassa kuudentena kahden ajopäivän jälkeen. Haastavan aamun jälkeen mäntyharjulaiskuljettaja nousi nopeasti tuloslistoilla. Luotto uuteen autoon on kasvanut pätkä pätkältä.
Miko Jalava sekä kartanlukija Riikka Hokkanen ovat Puolassa ajettavan rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kolmannessa osakilpailussa kuudentena kahden ajopäivän jälkeen. Junior ERC -luokassa Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4:llä kilpailevan Jalavan EM-debyytti on ollut haastava, mutta nousujohteinen.
Ralli alkoi perjantaina lyhyellä yleisöpyörityksellä, ja varsinaisten erikoiskokeiden makuun päästiin lauantaina. Ongelmat kypäräpuhelimen kanssa kuitenkin kiusasivat mäntyharjulaiskuljettajaa aamun ensimmäisillä erikoiskokeilla, ja huoltoon tultaessa Jalava oli Junior ERC -luokassaan kahdentenatoista.
-En kuullut nuottia yhtään kypäräpuhelimen ongelmien takia. Saatiin onneksi se kolmannelle pätkälle toimimaan. Yritetään parantaa pätkä pätkältä rallin mittaan, mäntyharjulaiskuljettaja kertoi.
Toiselle lenkille Jalava pisti isompaa vaihdetta silmään nousten tuloslistoilla kohisten. Iltahuoltoon tultaessa hallitseva rallin Suomen juniorimestari oli luokassa kuudentena.
-Auto tulee tutummaksi joka pätkällä, ja luotto kasvaa. Tiet olivat todella karussa kunnossa toisella ajokerralla, joten huomisen tavoitteena on ajaa järki päässä maaliin, Jalava summasi.
79th Rajd Polski jatkuu päättyy sunnuntaina 21.5. Edessä on kahdeksan erikoiskoetta ja 78,22 erikoiskoekilometriä.
Junior ERC -sarjan tulokset 8/16 erikoiskokeen jälkeen:
1. Ola Nore 1:01:02,6 Renault Clio Rally4 NOR
2. Norbert Maior 1:01:41,1 +39,5 Peugeot 208 Rally4 ROM
3. Roberto Dapra 1:02:06,0 +1:03,4 Peugeot 208 Rally4 ITA
4. Victor Hansen 1:02:09,7 +1:07,1 Peugeot 208 Rally4 SWE
5. Mille Johansson 1:02:50,5 +1:47,9 Citroen C3 Rally2 SWE
6. Miko Jalava 1:03:07,9 +2:05,3 Ford Fiesta Rally4 FIN
Teksti Juho Koski.