Ralliautoilun Junioreiden ja Nuorten luokan SM-sarja (RSJM) jatkuu lauantaina Jyväskylän Talvirallin merkeissä. Keski-Suomessa ei ole talvikelillä ajettu rallin SM-pisteistä miesmuistiin, mutta tulevan kilpailun reitiltä löytyy tuttuja osuuksia Jyväskylän MM-rallista.
Miko Suvanto, 16, kilpailee Nuorten SM-sarjassa kartanlukijanaan isosisko Nora Suvanto. Kaksikko suoritti ennakkotestit keskiviikkona Volkswagen Golfilla, jonka jälkeen keskittyminen on suunnattu tiukasti talvikauden päätöskilpailuun.
Suvanto pääsee starttaamaan hyvin valmistautuneena, sillä Turun UA:n nuorukainen osallistui viime lauantaina treenimielellä Kuhmoisten ralliin, jossa ajettiin yhtä vaativilla erikoiskokeilla kuin tulevassakin kilpailussa.
- Treenin ja kokemuksen kannalta Kuhmoisten kisa oli tosi tärkeä, kun talvikelillä ei vielä ole kovin paljon kisakilometrejä takana, Miko Suvanto totesi.
VAG Motorsportin kuski sijoittui treenikisassa omassa luokassaan kolmanneksi.
- Ajollisesti meni paremmin kuin kauden ekassa SM-osakilpailussa.
Tuloksellisesti voi olla myös tyytyväinen, mutta vielä sitä aikaeroa luokan kärkeen on liikaa.
- Sen eteen tehdään kovasti töitä, että saadaan tasaisesti nostettua omaa vauhtia kauden edetessä, Miko Suvanto päätti.
Kaudella 2023 RSJM-sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, joista kuljettajan loppupisteisiin lasketaan neljän parhaan kisan pisteet.
Jyväskylän osakilpailussa ajetaan lauantaina kuusi erikoiskoetta.
RSJM-kalenteri kaudella 2023:
3.-4.2. IsoValkeinen SM-ralli, Kuopio
3.-4.3. Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä 19.-20.5. Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki 16.-17.6. SM-Itäralli, Joensuu 29.-30.9. SM-ralli, Kokkola
Kuva Marko Kyöstilä, teksti Jarno Saari.