Teuvo Hämäläinen ja Pirjo Rosberg vauhdissa Lahti Historic Rallyssa. Hämäläinen nähdään Jyväskylässäkin, nyt Katri Hämäläisen kanssa, Alfa Romeo Giuliettalla. Pistetaulukossa ei kärkeä hätyytellä, sillä Hämäläinen on vasta sarjan toisessa osakisassaan tänä vuonna mukana. Kuva: Marko Kyöstilä

Otsikossa mainitulla rallin nimellä on legendaarinen ”kaiku”. Eikä tässä vielä kaikki. Ralli ajetaan 10.9.2022 Jyväskylän ympäristössä, samoilla Suurajojen aikaisilla erikoiskokeilla ja aika lailla samanlaisilla autoillakin. Ja kun kilpailukeskuksena on myös legendaarinen Hotelli Laajavuori, pääsee todella nautiskelemaan nostalgisista tunnelmista.

Historic Rally Trophy -sarjan 2022 viimeistä edellisen osakilpailun järjestää Jyväskylän Suurajot ry. Edellisestä Suurajot ry:n järjestämästä rallista lienee kulunut jo yli 10 vuotta. Tällä kertaa kilpailijoille on tarjolla viisi erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 55 km.

HRT-sarjan pistetilanteissa 2022 ennen kahta viimeistä osakisaa näyttää siltä, että vain tasanopeusluokassa mestaruus on ratkaistu. Mestaripari Talbotillaan on Reijo Rintala–Antero Mannila, se tiedetään jo nyt.

HRT-luokkien muista mitaleista, jopa mestaruudesta, käydään vielä kiivaasti useita taisteluja. Esimerkiksi teoriassa, eli vielä kahdella luokkavoitolla, mahdollisuuksia nousta Esa Lindroosin kanssa pistetaulukon kärkeen tasapisteisiin kategoriassa 1990 on vielä Juha Selänteellä. Lindroos ei enää pysty kasvattamaan pistepottiaan. Selänne sen sijaan voi vielä tienata maksimissaan 27,5 pistettä kahdesta jäljellä olevasta osakisasta.

Myös kategoriassa 1981 on tiukkaa. Mitaliehdokkaita on useita. Mitään ei uskalla veikata, sen verran pienet erot ovat. Jyrki Putila lähtee johtoasemassa Jyväskylän kisaan, mutta Matti Jaatinen on vain 1,5 pisteen päässä ja Keijo Hållfast 3,5 pisteen. Samuli Kiiskinenkin on vielä hyvissä asemissa, Putilaan on yhdeksän pisteen ero.

Eikä ole nuottisarjassakaan mitään ratkaistu. Timo Pitkäniemi on pistetaulukon kärjessä vain puolen pisteen erolla Martti Virolaiseen. Mikko Frilander on ajanut neljä luokkavoittoa, mutta keskeytti Lahdessa ja on siksi kolmantena, mutta vain kahdeksan pisteen päässä Pitkäniemestä.

Nämä tapaukset ovat vain esimerkkeinä sarjan 2022 tiukoista tilanteista. Kaikkien luetteleminen vie liikaa palstatilaa. Mutta kuten tiedetään, mitä vain voi rallissa tapahtua. Palkinnothan – ja pisteet – jaetaan vasta maalissa.

Hienoa, että sarjan tässä vaiheessa mitaleita ratkaistaan vielä osallistumalla ja ajamalla. Jyväskylän vauhdikkailla teillä nähdään varmuudella hieno kisa. Laajavuoren pihalta ensimmäinen auto, tasanopeusluokan numerolla 401, starttaa reitille klo 11.01 ja HRT-luokka näillä näkymin noin klo 12.01. Maaliin ensimmäisiä tasanopeusautoja odotellaan Laajavuoreen noin klo 16.30 ja siitä vajaan tunnin päästä HRT-luokkia.

Sarjan viimeinen osakisa ajetaan Mynämäen ympäristössä Naantalin Seudun UA:n isännöidessä Rantarallia 1.10.2022.

Kuva Marko Kyöstilä, teksti Kikka Kuosmanen.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla