Jari Huttusen WRC2-kausi jatkuu viikonloppuna Belgian MM-rallissa M-Sportin Ford Fiesta Rally2-autolla. Belgian osakilpailu on nyt toista kertaa mukana MM-sarjassa, viime vuonna Huttunen voitti WRC2-luokan Belgiassa vaiherikkaan kisan jälkeen. Hän kärsi kisan aikana kolme rengasrikkoa häviten niiden vuoksi yli kuusi minuuttia, mutta lopulta tuloksena oli voitto. Tavoitteet ovat korkealla myös tänä vuonna.

- Palkintokorokepaikka on tähtäimessä ja kyllä tänä vuonna pitäisi voittokin saada. Tämä on haastava kisa, tiet ovat nopeita ja pito vaihtelee, kun mutkissa leikataan ja tielle tulee sen vuoksi soraa sekä mutaa, joten koko ajan pitää olla hereillä, vaikka tietysti täysillä mennään, Huttunen sanoo.

Jari Huttusen kisaohjelmaan kuuluu tällä kaudella kuusi MM-osakilpailua WRC2-luokassa. Neljässä ajamassaan kilpailussa hän on saavuttanut kaksi kolmossijaa ja yhden nelossijan. Luokan MM-pisteissä suomalaiskuljettaja on tällä hetkellä kuudentena. Viime vuonna hän sijoittui sarjassa pronssille.

Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka valmistautuivat kilpailuun ajamalla maanantaina testipäivän Belgiassa. Hyppy Jyväskylän MM-rallin jälkeen takaisin Rally2-luokan autoon sujui mutkattomasti.

- Testeissä auto tuntui hyvältä, mutta onhan tehoero Rally1-luokan autoon suuri. Testin perusteella kaikki on kunnossa, mutta vauhti muihin verrattuna nähdään vasta sitten kun kisa alkaa. Toivottavasti sää ei vaihtele kisan aikana vaan olosuhteet pysyvät kaikille samoina.

Belgian MM-ralli starttaa perjantaina kello 11:16 ja kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kolmen päivän aikana rallissa ajetaan 20 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 282. Jari Huttunen ja Mikko Lukka ajavat kilpailussa numerolla 23.

Kuvat: Hannu Rainamo 

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.