Vauhtiajot palaa tapahtumakalenteriin rata-ajon osalta kahden taukovuoden jälkeen.

Kahden koronavuoden jälkeen Vauhtiajot palaa Rata SM:n kilpailukalenteriin, kun Seinäjoen katuradalla ajetaan jälleen tulevana viikonloppuna 16.–17.7.2022.

 

 

Tunnettu tapahtuma järjestetään pitkästä aikaa sekä ison konsertin että moottoriurheilun parissa. Suomen suurimmassa Motor Show’ssa Rata SM:n luokista BMW Xtreme Race, V1600 ja V8 Thunder. Lisäksi katuradalla nähdään Monsterit, Drifting ja autonäyttelyiden lisäksi taivaalla myös lentonäytös!

Rata SM:n kilpailuluokkien mestaruustaisto kiihtyy, kun sarjan puoliväli ylittyy Vauhtiajoilla katuradalla. Tuottajantien, Tuottajankujan ja Jalostajantien ympäristöön muokattu rata tuleekin viihdyttämään yleisöä sekä lauantaina että sunnuntaina ja sekä paikan päälle saapuvia katsojia että kotikatsomoissa jännittäviä moottoriurheilun ystäviä.

V1600

V1600-luokassa kaksi kärkikuljettajaa ovat vain viiden pisteen päässä toisistaan, kun Simo Rauhala pitää piikkipaikka 115 pisteellään ja Martina Backfält hengittää niskaan 110 pisteellä. Lisäksi kolmos- ja nelossijoja pitävät Oskar Dahlbacka ja Niko Kalliokoski ovat samoissa pisteissä 82 pisteellään.

BMW Xtreme Race

Lisääkö kaksikko Juho Siekkinen–Kai Eklund pistejohtoaan 46 pisteestä eteenpäin omalla oranssinsävyisellä bemarillaan? Kakkosena sarjassa Rantasen Santtu ja Marko 104 pisteellä. Heidän takanaan mitalisijoista käydään kovaakin kovempaa kamppailua Juho Hietasen, Markus ja Timo Grönthalin, Riku Lehmussaaren ja Mika Isokankaan sekä Antti Sormusen toimesta.

V8 Thunder

Tähän mennessä luokkaa on suvereenisti hallinnut Toni Lähteenmäki Chevroletillaan, mutta nouseeko Milla Mäkelä piikkipaikalle ensimmäistä kertaa tällä kaudella? Heidän takanaan Vesa Mäkelä, Petri Ortju ja Jarkko Tähtinen.

Aikataulu lauantai 16.7.2022

klo 09.00–09.15 Legends 1 warm up
klo 09.20–09.35 Legends 2 warm up
klo 09.40–09.55 BMW Xtreme Race + Touring Cars 1. warm up
klo 10.00–10.15 V1600 warm up
klo 10.20–10.35 BMW Xtreme Race + Touring  Cars 2. warm up
klo 10.40–10.55 V8 Thunder warm up

klo 11.00–11.10 Legends 1 aika-ajo
klo 11.15–11.25 Legends 2 aika-ajo
klo 11.30–11.40 BMW Xtreme Race aika-ajo 1
klo 11.45–11.55 Touring Cars aika-ajo 1
klo 12.00–12.20 V1600 aika-ajo
klo 12.25–12.45 V8 Thunder aika-ajo
klo 12.50–13.00 BMW Xtreme Race aika-ajo 2
klo 13.05–13.15 Touring Cars aika-ajo 2

TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)

klo 14.00 BMW Xtreme Race, race 1 (15 min. + 1 kierros)
klo 14.25 Legends 1, B-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 14.50 V8 Thunder, race 1 (20 min. + 1 kierros)

TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)

klo 16.00 V1600, race 1 (17 min. + 1. kierros)
klo 16.25 Legends 1, A-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 16.50 BMW Xtreme Race, race 2 (15 min. + 1 kierros)
klo 17.15 Touring Cars, race 1 (20 min. + 1 kierros)

* Pidätämme oikeudet aikataulumuutoksiin.

Aikataulu sunnuntai 17.7.2022

klo 10.00–10.05 V1600 warm up
klo 10.10–10.15 Legends 1 warm up
klo 10.20–10.25 Legends 2 warm up
klo 10.30–10.35 BMW Xtreme Race warm up
klo 10.40–10.45 V8 Thunder warm up
klo 10.50–10.55 Touring Cars warm up

klo 11.20 Legends 2, B-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 11.45 V1600, race 2 (17 min. + 1 kierros)
klo 12.10 BMW Xtreme Race, race 3 (40 min. + 1 kierros)

TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)

klo 13.30 Touring Cars, race 2 (20 min. + 1 kierros)
klo 14.00 V8 Thunder, race 2 (20 min. + 1 kierros)

TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)

klo 15.00 Legends 2, A-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 15.30 V1600, race 3 (17 min. + 1 kierros)

* Pidätämme oikeudet aikataulumuutoksiin.

Livestriimi

Viikonloppu striimataan tuttuun tapaan Moottoriurheilu.TV:n Youtube-kanavalle, Rata SM:n soittolistan alle. Otathan kanavan ja soittolistan seurantaan!

Striimin Vauhtiajoilta toteuttaa Videolakeus monikameratuotantona. Striimin takaa sekä Seinäjoella paikan päällä tuttuina äänitä toimivat Toni Lönnroos ja Henkka Haapamäki.

Videolakeus on tapahtumien kattava striimaus- ja tallennusyritys, joka tuottaa palvelun monikameratuotantona. Videolakeus tekee myös ilmakuvaustehtäviä ja etäkokouksia. Lisätietoja yrityksestä: www.videolakeus.fi.

Pääsyliput radalle

Lauantain ratalippu 25€ ja sunnuntain ratalippu 20€. Kahden päivän ratalippu 30€. Liput myy Ticketmaster ja Tiketti.

Vauhtiajojen muu ohjelma

Iltakonsertissa nähdään vauhtia ja upeita esiintyjiä sekä torstaina-, perjantaina että lauantaina.

Lue lisää: www.vauhtiajot.fi.

Teksti: Nita Ahola / AKK
Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla