Tikkakoskelainen Henri Hokkala hallitsi täydellisesti viime viikonloppuna ajetun SM Pohjanmaa rallin haastavat olosuhteet ja juhli neljättä peräkkäistä SM4 -luokan voittoaan suvereeniin tyyliin kartturinsa Kimmo Pahkalan kanssa. 

Perjantaina startannut kauden viides osakilpailu alkoi lämpimissä tunnelmissa, kun elohopea kipusi päälle 20 asteen. Tämä tarjosi hienot puitteet kesäkauden toisen osakilpailun avauspäivään. Perjantain pitkät 2 erikoiskoetta Jalasjärven ympäristössä menivät Henri Hokkalan komennossa ja yötauolle tultiinkin Ford fiesta -pilotin johtaessa rallia jo lähes puolen minuutin erolla.

-Hauskaa on ollut eikä tietoisesti ladattu ihan kaikkea ekoille pätkille mutta muihin kilpakumppaneihin verrattuna tullut ihan hyvin. Tänne on kuitenkin tultu ajamaa sijoituksista niin koitettiin saada vähän eroa muihin kun huomenna pito on varmasti huonompi, kertoi Hokkala kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen.

Lauantai starttasi sateisissa tunnelmissa joka teki pohjanmaan peltomaisemissa kiertävästä reitistä erittäin haastavan ja liukkaan. Tämä näkyi myös virheiden määrässä ja useampi kilpailija joutui keskeyttämään päivän aikana.

Parhaiten olosuhteet hallitsi heti perjantaina johtopaikan haltuunsa ottanut Hokkala jonka voittomarginaali kipusi lopulta reilusti yli minuuttiin. Vielä ennen rallin viimeistä erikoiskoetta rallikansaa säikäyttänyt tikkakoskelainen otti 30 sekunnin AT rangaistuksen myöhästyttyää viimeisen pätkän lähdöstä.

-Päivä on ollut haastava ja oikean vauhdin löytäminen isossa johtoasemassa on aika vaikeaa. On saanut kamppailla lähinnä oman pääkopan kanssa että ei tuu tyhmiä virheitä mutta silti tehnyt mieli ajaa kovaa. Ennen viimeistä putsattiin vielä huolella vanteet jotta ei siitä ainakaan jää ralli kesken kun vanteenkaapimet ovat kärsineet jonkun verran näissä mutaisissa olosuhteissa.

Kilpailun podium kolmikko meni vielä loppu metreillä uusiksi ja kisan toiseksi nousi lopulta huollossa Hokkalan teamiltä apuja saanut Kristian Nieminen ennen uransa ensimmäistä SM podiumia juhlimaan päässyttä Jooa Iivaria. 

Juhannuksen viettoon siirrytään siis keskisuomalaisten komennossa. Rallin SM sarja jatkuu Mikkelissä kauden kuudennella osakilpailulla, 26-27.8 ajettavalla Mikkelin SM Rallilla. 

Sarjan Top5 pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen:

1: Henri Hokkala          100p

2: Kristian Nieminen     71p

3: Toni Herranen            70p

4: Benjamin Korhola     47p

5: Jesse Kallio               40p

Hokkala Racingin loppukautta voit seurata tuttuun tyyliin SoMessa @hokkalaracing.

Kuva: Samu Ekman

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.