Miko Jalava ja kartanlukija Matias Peippo SM Pohjanmaa Rallissa perjantaina. Kuva: Samu Ekman/AKK.

Miko Jalava on voittanut SM Pohjanmaa Rallin RSJM-luokan. Voitto irtosi lopulta vakuuttavalla 59,5 sekunnin erolla. Voitto on Jalavan kauden kolmas Rallin Junioreiden Suomenmestaruussarjassa.

Miko Jalava yhdessä kartanlukijansa Matias Peipon kanssa ovat voittaneet Seinäjoella ajetun SM Pohjanmaa Rallin. Mäntyharjulaiskuljettaja voitti luokkansa lopulta 59,5 sekunnin erolla. Voitto on Jalavalle kauden kolmas.

SM Pohjanmaa Rallin avauspäivä sisälsi kaksi erikoiskoetta ja hieman yli 40 erikoiskoekilometriä. Mäntyharjulainen avasi kilpailun vakuuttavasti ajaen 10,5 sekunnin pohja-ajan avauserikoiskokeelle. Perjantaipäivän päättäneelle erikoiskokeelle Jalava ajoi niinikään pohjat, ja johti RSJM -luokkia yötauolle tultaessa.

-Käytiin hieman penkan puolella pitkästä aikaa, kun perä jäi ojaan. Onneksi katsojat työnsivät takaisin tielle ja matka jatkui. Pölyä on ollut jonkin verran ilmassa ja laskeva aurinko haittasi näkyvyyttä. Auto on toiminut moitteetta.

Lauantaina aurinkoinen ja pölyinen sää vaihtui rankkasateeseen. Tämä ei Jalavan menoa haitannut hänen ajaessaan kahdelle aamun lenkin kolmesta erikoiskokeesta pohja-ajan. Päivähuoltoon tultaessa ero kakkossijaan oli venynyt jo 48,5 sekuntiin.

-Ongelmat näkyvyyden kanssa tuntuvat olevan meillä tämän rallin teemana. Eilen oli pölyä, ja tänään ikkunat ovat olleet huurussa, varsinkin EK5:lla vasemmalle kääntyvät mutkat menivät ihan arpomalla. Menee aikaa varomiseen eikä oikein pystytä hahmottamaan, minne tie menee. Yritetään pitää perusvauhti yllä ja päästä maaliin asti.

Lyhyen Seinäjoen kaupungissa ajetun erikoiskokeen numero 6 jälkeen reitti jatkui kahdelle viimeiselle metsäerikoiskokeelle. Jalava ajoi toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle pohja-ajan. Viimeisellä erikoiskokeella Jalava ajoi kiinni edellä ajaneen kanssakilpailijan, joka hidasti vauhtia. Siitä huolimatta Jalava voitti RSJM-sarjan sekä RSJM4-luokan vakuuttavalla 59,5 sekunnin erolla.

-Hyvältä tuntuu, varsinkin kun edellinen kisa oli nollakisa. Ohjelmaa ralliin mahtui, ja saadaan olla tyytyväisiä, että päästiin maaliin asti. Kaksi ehjää pätkää saatiin ajettua. Näkyvyysongelmien lisäksi yleisöerikoiskokeella kaasu hirtti hetkeksi kiinni ja kahdella viimeisellä EK:lla saatiin edellä ajaneet kiinnikin. Nämä näkyvät varmasti myös erikoiskokeiden ajoissa.

Edellisen osakilpailun johtopaikalta moottoririkkoon keskeyttänyt Jalava sai Corollansa moottorin valmiiksi kilpailuiden välissä vain hieman ennen matkaa Seinäjoelle. Jalava haluaakin kiittää yhteistyökumppaneitaan sekä muita koneprojektiin osallistuneita vankkumattomasta tuesta, joka mahdollisti luokan kookkaimman pokaalin.

-Suuret kiitokset yhteistyökumppaneilleni sekä kaikille moottorin rakennusprojektissa mukana olleille. Kiitokset myös huollolle sekä erikoiskokeen varrella ja kotisohvilta kannustaneille.

RSJM-sarja jatkuu Mikkelissä 26.-27.8.

Juho Koski

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla