Ralli SM-sarja jatkuu viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä ajettavalla kauden viidennellä osakilpailulla. Pohjanmaa Rallissa kilpaillaan perjantaina ja lauantaina. Jesse Kallio on jälleen valmiina haastamaan tutut SM4-luokan kärkikuskit.
Kallio teki alkukesän rallien välissä pikavisiitin rallicrossin pariin, kun hän kilpaili RallyX-sarjan Suomen kahdessa osakilpailussa. Vanhasta leipälajista tuloksena oli kaksi hienoa podiumsijaa.
- Hyvin sujuneiden RX-kisojen jälkeen alkoi keskittyminen taas rallihommiin, josta minulla on huomattavasti vähemmän kokemusta kuin kovilla kilpakumppaneilla, Kallio selvitti.
Ford Fiesta -kuljettaja Kallio ja kartanlukija Toni Nuikka ovat olleet lupaavassa vauhdissa alkukauden ralleissa, vaikka edellinen kisa päättyi tekniseen vikaan.
- Odottavat tunnelmat näin Pohjanmaa Rallin kynnyksellä. Auto on käyty huolella läpi ja korjattu harmittavan hihnarikon jäljiltä. Kalusto ja miehet ovat kyllä iskussa.
- Kesäralleista minulla ei ole juurikaan kokemusta, joten siinä mielessä ollaan vähän altavastaajana. Sorarenkailla ajamista on toistaiseksi takana varsin rajallinen määrä, mutta siitä huolimatta yritetään olla mukana taistelemassa luokan kärkisijoituksista, Kallio päätti.
Pohjanmaa Rallia voi seurata livelähetyksen ja tuloksien osalta täältä: Ralli SM LIVE: SM Pohjanmaa Ralli 2022 - Lauantai - YouTube
SM4-luokan pistetilanne 4/7 osakilpailua:
Kuva ja teksti Jarno Saari.