Jari Huttunen - Mikko Lukka, Ford Fiesta Rally2 Kuva Hannu Rainamo.
Suomalaiskuljettaja Jari Huttunen starttaa torstaina kauden kolmanteen MM-ralliinsa Italian Sardiniassa. Ford Fiesta Rally2-autolla Fordin tehdastalli M-Sportin riveissä tänä vuonna WRC2-luokassa kilpaileva Huttunen puolustaa Sardiniassa WRC2-luokan voittoa kaudelta 2021. Myös vuonna 2020 hän nappasi kisasta voiton WRC3-luokassa, ja oli tuolloinkin nopein kaikista R5-luokan autoista. Tavoitteet ovat korkealla myös tällä kertaa.
- Reitillä on mukana samoja osuuksia kuin viime vuonna, osa on samaan suuntaan ja osa käännettynä, mutta mukana on myös minulle uusia osuuksia. Teiden kunto vaikuttaa minusta ihan hyvältä tänä vuonna ja on hienoa päästä jälleen tänne ajamaan. Totta kai voittoputkea olisi komeaa jatkaa, mutta palkintokorokepaikka on sijoitus, johon olen maalissa tyytyväinen, Huttunen sanoo.
Huttusen voittojen salaisuus Sardiniassa on edellisinä vuosina ollut maltillinen ajo, täysiä on menty silloin kuin teiden kunto on sen sallinut, mutta pahoissa paikoissa kalustoa on hiukan säästelty. Tänä vuonna tarkoitus on noudattaa samaa taktiikkaa.
- Hitaasti kiiruhtaminen on vähän veteen piirretty viiva. Kovaa pitää ajaa, mutta auto pitää kyetä säilyttämään ehjänä huonokuntoisilla osuuksilla. Renkaiden kestävyys on isossa roolissa ja parasta olisi tietenkin, että rengasrikkoja ei tulisi ollenkaan. Ja totta kai myös onnella on osuutensa asiaan, jos rengas tai auto hajoaa pätkän alussa, tulee väistämättä paljon aikatappiota, Huttunen kuvailee.
Italian MM-ralli on Huttuselle ja kartanlukija Mikko Lukalle ensimmäinen soraralli Ford Fiestalla. He valmistautuivat kilpailuun paikan päällä testipäivän merkeissä kisaviikon maanantaina. Testikilometrejä kertyi reilut sata ja tuntuma autoon löytyi nopeasti myös soralla.
- Auto vaikutti hyvältä myös näissä olosuhteissa ja fiilikset ovat korkealla. Kisassa sitten nähdään, miten vauhti riittää tänä vuonna terävimpään kärkeen näissä olosuhteissa
Italian MM-ralli starttaa torstaina illalla ajettavalla lyhyellä kaupunkierikoiskokeella. Kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kolmen päivän aikana rallissa ajetaan 21 erikoiskoetta, ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 308. Jari Huttunen ja Mikko Lukka ajavat kilpailussa numerolla 27.
Jari Huttusen WRC2-kalenteri 2022:
24.–27.2.2022 Ruotsin MM-ralli
21.–24.4.2022 Kroatian MM-ralli
2.-5.6.2022 Italian MM-ralli
14.–17.7.2022 Viron MM-ralli
18.-21.8.2022 Belgian MM-ralli
20.–23.10.2021 Espanjan MM-ralli