Ykköstila Länsirannikon SM-rallista nosti Jere Pensaan SM5- luokan piikkipaikalle. (Kuva: Jarno Saari)

Rallin SM-sarja siirtyi kesäkauteen viime viikonloppuna Turun ympäristössä ajetussa Länsirannikon rallissa. Jere Pensas otti SM5 -luokan ohjakset käsiinsä heti ensimmäisellä erikoiskokeella ja nosti luokkavoitollaan itsensä ja kartanlukija Jouni Saarijärven SM-sarjan piikkipaikalle.

Perjantaina, kun ralli aloitettiin kahdella asfalttipintaisella erikoiskokeella, Pensas käski Ford Fiestaa siihen malliin, että Pensas Racingin miehistö siirtyi rallin yötauolle reilun 10 sekunnin johtoasemassa.

-Fiesta meni asfaltilla tosi hienosti. Ei ollut mitään ongelmia. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin vain päästää menemään, Pensas kuvaili.

Lauantain aamupäivän kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Leevi Lassila ja Miko Kiminki kavensivat Pensaan etumatkaa, joka supistui Lassilan kohdalla kolmeen sekuntiin. Pensas pysyi kuitenkin kärjessä ja ennen yhdeksättä, eli rallin viimeistä pätkää laihialaisen ero kakkoseen, Leevi Lassilaan oli 7,9 sekuntia.

-Aamun kahdella ensimmäisellä pätkällä leveä rengas ei toiminut. Huollon jälkeen renkaat olivat paremmassa kunnossa, eikä pito-ongelma enää kiusannut. Erot muihin pysyivät kuitenkin tosi pieninä. Oli vain pakko vetää täysillä koko ajan. Muutamia tiukkoja paikkoja ja tilanteita sattui matkan varrelle, kertasi Pensas.

Viimeisellä erikoiskokeella Pensas oli väliaikojen perusteella kuittaamassa rallin voiton ja lopulta se tapahtui selvällä erolla kun Leevi Lassilan kohtalona oli ulosajo. Kun Miko Kimingin suoritus hylättiin loppukatsastuksen jälkeen, niin toiseksi nousi Pensaan seuratoveri, laihialainen Walle Pajuoja.

Pensas ajoi nyt kauden toisen voittonsa. Edellinen ykköstila tuli talvikauden päättäneestä Kuopion SM-rallista. Voitto Turusta ja SM5 -luokan kärkipaikka maistui hyvältä, mutta samalla laihialainen muistutti luokan kovasta tasosta.

-Kilpailu voitosta tiukkenee jokaisessa rallissa. Missään kohdassa ei voi varmistella, eikä ottaa yhtään helpommin. Pitää koko ajan keskittyä ja ajatella, mistä vielä löytäisi lisää vauhtia. Joskus välillä oma suoritus tuntuu tosi hyvältä, mutta sitten kaveri onkin vetänyt selvästi kovempaa, Pensas kirkastaa luokan tasaisuutta.

Rallin SM-sarjan SM5 -luokan pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen: 1) Jere Pensas 93 p. 2) Leevi Lassila 77 p. 3) Miko Kiminki 47 p. 4) Walle Pajuoja 43 p.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla