Kansainvälisissä rallicross-kilpailuissa huippumenestystä edellisillä kausilla saavuttanut Jesse Kallio suoritti yllättävän liikkeen kauden 2022 kynnyksellä, kun 21-vuotias järvenpääläinen ilmoitti siirtyvänsä Ralli SM -sarjaan.

Kallio hankki taustavoimiensa avustuksella Ford Fiesta Rally4 -auton, jolla hän lähti mukaan kaksivetoisten autojen SM4-luokkaan. Nuorten kuskien keskuudessa suosittu luokka on varsin kovatasoinen, joten tulokaskuskilla ei ollut mikään helppo rasti edessään.

Alkukaudella ajettiin lumella kolme SM-osakilpailua, joissa kaikissa Kallio ja kartanlukija Toni Nuikka ylsivät pohja-aikavauhtiin luokassaan.

Autokunnan tuloskäyrä näyttää vahvasti ylöspäin, sillä avauskisan viidennen sijan jälkeen toisessa kisassa palkintopalli jäi lähelle neljännen sijan myötä. Talvikauden päätöskisa toi jo ensimmäisen podiumpaikan eli kolmossijan.

- Tuloksetkin sen kertoivat, että on tehty asioita oikein ja kehitystä tapahtui. Tästä on hyvä tilanne jatkaa kohti kesän kisoja, Jesse Kallio toteaa.

- Odottavaisin fiiliksin startataan sorakisoihin ja yritetään haastaa kaikki luokan kärkikuskit. Hyvät testit on päästy ajamaan ja se olikin tärkeä homma, koska kokemukseni rallin sorapyöristä on edelleen aika vähäinen.

- Kevät oli melkoisesti myöhässä, joten ekat treenit ajettiin asfaltilla, jolla valmistauduttiin Turun osakilpailun kahteen asfalttierikoiskokeeseen. Hyvänä treeninä pääsin ajamaan viime viikonlopun kansallisessa rallissa VIP-autoa, Kallio kertasi.

Rallicross lajina muutosvaiheessa

Jesse Kallio seuraa rallicrossiin liittyviä tapahtumia tiiviisti, eikä suinkaan ole sulkenut sitä ovea omalta kohdaltaan.

- RX on ollut mielessä ja tottakai tapahtumia siellä seurataan koko ajan. Lajin sähköistyminen tuo omat haasteensa ennestään jo kalliille lajille, Kallio tiedostaa.

- Jos jotain hyviä juttuja sieltä puolelta tulee eteen, niin aina ne kiinnostavat. Eli ovet lajille pysyvät auki. Mielenkiintoista on nähdä, mihin sähköisyys lajin vie parin seuraavan vuoden aikana, autourheilulahjakkuus Jesse Kallio päättää.

Kuva Jesse Kallio Racing, teksti Jarno Saari.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla