Talvikauden viimeinen Ralli SM -sarjan osakilpailu ajetaan 4.-5.
maaliskuuta Kuopiossa ABC Pitkälahti -rallin merkeissä. Kyseessä on kaikille sarjan kuljettajille uusi kilpailu, sillä näillä teillä ei ole SM-pisteistä kisattu miesmuistiin.
Rallicross-areenoilta rallin pariin siirtyneellä Jesse Kalliolla on vielä varsin rajallinen rallikokemus, kun kyseessä on vasta hänen uransa kolmas SM-ralli.
- Valmistautuminen on ollut hyvin samanlaista kuin muihinkin kisoihin.
Tavallaan se voi itselle tuoda pientä helpotusta, kun ollaan samalla viivalla muiden kanssa, kun pätkät ovat uusia, Kallio toteaa.
- Alla on hyvä testipäivä, joka ajettiin aika nopealla tiellä. Fiilis jäi sieltä positiiviseksi, joten nyt on kiva lähteä talvikauden viimeiseen koitokseen.
- Nuottiin pyrittiin saamaan vähän lisää skaalaa, sillä se on itselle se suurin osa-alue joka vaatii treeniä, SM4-luokan kärkikahinoihin mielivä Kallio myöntää.
Kuopion SM-ralli ABC Pitkälahti käynnistyy perjantaina kello 18.00 ja päättyy lauantaina kello 17.43 jolloin alkavat maalijuhlallisuudet Kuopion torilla. Kilpailu sisältää 9 erikoiskoetta ja 108 erikoiskoekilometriä.
Jesse Kallio ja kartanlukija Toni Nuikka liikkuvat reitillä numerot 37 Ford Fiesta Rally4 -auton ovissa.
Kilpailua voi seurata Ralli SM:n verkkosivujen liveseurannasta sekä Moottoriurheilu.Tv:n YouTube -livelähetyksen kautta: SM-Ralli - Liveseuranta (rallism.fi) Moottoriurheilu.tv - YouTube
Kuva ja teksti Jarno Saari.