Pensas Racingin Ford Fiesta ja kuljettajakaksikko kestivät hyvin Arctic Lapland -rallin rasitukset ja tuloksena oli SM5 -luokan kakkostila. (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK)

Laihian Urheiluautoilijoiden kaksikko Jere Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi päästelivät Rovaniemellä ralliuriensa parhaat Arctic Lapland Rallyn sijoitukset. Ford Fiestaa tällä kaudella käskevä kaksikko ylsi toiseksi SM5 -luokan kahinassa.

Pensaan ja Saarijärven tavoite tuntureiden kiertoon oli hakea palkintopallin sijoituksella mahdollisimman korkeat SM-pisteet. Kaksikon kisa lähti terävästi matkaan heti rallin avauspäivän, perjantain, erikoiskokeilla. Päivän viidestä erikoiskokeesta Pensas merkkautti pohjat kahdelle pätkälle. Yötauolle Pensas Racingin miehistö siirtyi luokan kakkostilan haltijoina 14,8 sekunnin erolla ykköspaikkaan.

-Aikataulun mukaan mennään. Ollaan tultu suhteellisen kovaa, mutta järkevästi. Pitkän kilpailutauon jälkeen nuottipuolikin on osunut hyvin ja olemme pysyneet hyvässä rytmissä, kuvaili Pensas perjantain tunnelmia.

Toisen rallipäivän pitkillä erikoiskokeilla V1600 -luokan laitteilla liikkuvilla kilpailijoilla oli runsaasti puuhaa selvittää reitti kunnialla läpi. Pensas Racingin miehistö jatkoi rallia avauspäivän rytmillä, keskittyen omaan suoritukseen.

-Reitillä oli nyt vähemmän lunta kuin viime vuonna ja muutamilla pätkillä meidän numerolla oli monin paikoin ajourissa hiekka näkyvissä. Niillä kohdilla oli renkaissa hyvä pito ja niissä paikoissa olisi voinut tulla vähän rohkeamminkin.

-Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta eroa ykköstilaan oli reilut 20 sekuntia. Tiesimme toiseksi viimeisen pätkän tosi haastavaksi ja otimme sen pätkän varman päälle. Kun ykköspaikkaa Pitänyt Leevi Lassila kasvatti sillä pätkällä lisää eroa meihin, niin viimeinen erikoiskoe tultiin ihan vain ajellen. Näin varmistettiin maaliin pääsy ja kakkostilan pisteet, Pensas kirkasti.

Rallin toisen päivän viiden erikoiskokeen puristelusta Pensas kuittasi yhden pohja-ajan. Luokan kakkostila oli koko lenkin ajan hyvin Pensaan hallussa. Kolmanneksi ehtinyt pari jäi reilun kahden minuutin päähän Pensaan autokunnasta.

-Paras sijoitus Tunturirallista ja muutenkin paras ralli mitä olen Rovaniemellä ajanut. Reitti oli paremmassa kunnossa kuin edellisillä kerroilla. Auto toimi hyvin ja ajopuoli meni lähes virheittä. Nyt ei ollut pöllyävää pakkaslunta näkyvyyttä haittaamassa. Ilma oli selkeä koko rallin ajan, tiivisti Pensas autokuntansa tunnelmat rallin jälkeen.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla