Tuore Dakar Rallin voittaja ja olympiamitalisti Nasser Al-Attiyahin entisellä Ford Fiesta RS WRC autolla Arctic Lapland Rallissa ajanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen starttasi 50 testikilometrin kokemuksella 57. kerran järjestettyyn ns. Tunturiralliin. Kahden kilpailupäivän, 10 pikataipaleen ja 222,80 erikoiskoekilometrin matkalla hän sai kerättyä runsaasti kilpailukokemusta tulevia kilpailuja varten. 

Eskelinen ja juhlallista 25. Tunturiralliaan kartturoinut Arto Kapanen pitivät erittäin kovatasoisessa kilpailussa kymmeneksi nopeinta vauhtia ja vaikka kovaa kilvanajoa latisti tekninen vika sekä kanssakilpailija Jari-Matti Latvalan keskeytys niin silti 50-vuotisjuhlia heinäkuussa viettävä kuljettaja oli tyytyväinen autourheilu-uransa 16. Arctic Lapland ralliinsa.

- Meillä oli Jari-Matin kanssa hieno kilpailu menossa kunnes tänään aamulla ensiksi hänen matkansa keskeytyi moottorin tekniseen vikaan ja sen jälkeen myös minun autoni moottori kärsi käyntihäiriöistä. Ensiksi perjantaina meiltä oli virrat loppua autosta ja sitten lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella moottori sammui kahdesti täysin yllättäen. Sähkövika saatiin paikallistettua akun virtakaapeliin ja tiimi teki hyvää työtä korjaamalla huollossa moottorin käyntihäiriön, Eskelinen kertoo kilpailunsa haasteita.

- Kaksi viikkoa sitten auto tuli asfalttiversioisena Italiasta. Sen jälkeen kouvolalainen Dynamo Team on tehnyt pitkiä päiviä auton muuttamiseksi niin lumelle kuin meille vanhoille miehille sopivaksi. Auto on fantastinen ja Tunturiralli ehdottomasti yksi suosikkikilpailuistani. Nyt kun meillä on ensimmäinen kilpailukokemus uudella autolla takana niin seuraavaksi palataan testierikoiskokeille ja lähdetään parantamaan vauhtia saatujen kokemusten perusteella, Eskelinen jatkaa.

  1. Arctic Lapland Ralli tarjosi huikean jännitysnäytelmän hallitsevan Suomenmestari ja moninkertaisen Suomenmestari Teemu Asunmaan kesken. Lindholm näytti jo karkaavan voittoon, mutta Asunmaa kiri eron vain 0,1 sekunniksi ennen viimeistä erikoiskoetta. Sitten kuitenkin Asunmaa teki pienen mutta ratkaisevan virheen ja sen myötä vietti lumitöissä lähes 12 minuutin verran. Näin Arctic Lapland rallin voitto matkasi Lindholmin taskuun.

Lopputulokset 57. Arctic Lapland Ralli: 
1. Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Skoda Fabia R5 EVO, 1:53:30,8    
2. Egon Kaur & Silver Simm, Volkswagen Polo R5, +1:23,7s
3. Mikko Heikkilä & Samu Vaaleri, Skoda Fabia R5 EVO, +1:50,0s
---
10. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Ford Fiesta RS WRC, +8.21,1s

Jani Kekoni

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla