Nikolay Gryazin. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool 

Rallin SM-sarjan kauden 2021 huipentava osakilpailu ajetaan reilun viikon päästä 25.-26.9. Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60-vuotista taivalta juhlistavassa SM Kokkolan UA 60-v Juhlarallissa. Kauden kuudes osakilpailu ajetaan viikkoa ennen Suomen MM-rallia, Secto Automotive Rally Finlandia, jonka läheisyys houkutteli Kokkolaan mukaan todella kovan kuljettajakattauksen. 

Kokkolan lähtölistan nimekkäin kuljettaja on WRC2-luokassa kilpaileva Nikolay Gryazin. Luokan pisteissä neljättä sijaa hallussaan tällä hetkellä pitävä Gryazin on kilpaillut MM-tasolla jo muutaman vuoden ajan, kovimpana saavutuksena mm. WRC2-luokan voitto Suomen MM-rallista vuonna 2019. Gryazinilla on kokemusta Suomen tiestöstä enemmänkin, sillä venäläistähti nähtiin SM-sarjassa kaudella 2018 useampaankin otteeseen. Muistona niistä ajoista Gryazinilla on myös yksi yleiskilpailun voitto. 

WRC3-luokasta tulevaa kovaa ulkomaalaiskattausta edustavat Espanjan Pepe Lopez ja Viron Egon Kaur. Lopez on ajanut tällä kaudella kolme MM-rallia, joista tuloksina on mm. WRC3-luokan 2. ja 4. sijat. WRC3-luokan pisteissä Lopez on seitsemäntenä. Heti Lopezin perässä kahdeksantena on Kaur, joka on vieraillut SM-ralleissa tällä kaudella jo kahdesti, ja joista viimeisin päättyi upeasti SM1-luokan voittoon. 

Ralli SM-sarjan sarjavastaava Henrik Frank pitää kauden päätösosakilpailun lähtöluetteloa hyvänä osoituksena Rallin SM-sarjan vetovoimasta. 

- Ralli SM-sarja saa todella maistuvan kauden päätöksen. Kokkolan osakilpailun ilmoittautuneiden lista on vaikuttavaa luettavaa, joka kertoo osaltaan sarjan vetovoimasta ja urheilullisesta tasosta. Kotimainen kärki saa todellisia vauhtimittareita Rallin MM-sarjan WRC2/3-luokista, onhan niin Nikolay Gryazin kuin Egon Kaur SM-osakilpailuvoittajia. Viimeksi mainittu edellisessä osakilpailussa Lahdessa, Frank hehkuttaa. 

Ulkomaalaisrintamaa lähtevät torjumaan Suomen ykköspyssyt, Emil Lindholm, Mikko Heikkilä ja Teemu Asunmaa, joiden kesken ratkaistaan jopa historiallisen tiukka SM1-luokan mestaruustaisto. 

- SM1-luokan mestaruudesta ajava kärkikolmikko lyö varmasti kaiken osaamisensa peliin, joten MM-sarjasta tutut vierailijat joutuvat varmasti antamaan kaikkensa, pystyäkseen lyömään kotimaan kärkikuljettajat. Lisäksi ei sovi unohtaa esimerkiksi Juha Saloa tai Aleksi Röyhkiötä, joiden motivaatiota varmasti lisää kilpailun todella kova taso, joka antaa hienon mahdollisuuden oman nopeuden todistamiselle, Frank lisää. 

SM Kokkolan UA 60-v Juhlaralli starttaa ensi viikon lauantaina 25.9. Kokkolan torilta klo 15:45. Kilpailu päättyy maalijuhlallisuuksiin samalle paikalle sunnuntaina 26.9. n. klo 13:30 alkaen. 

SM-luokkien pistetilanne (5/6 osakilpailua)

Ralli SM -sarja

SM1-luokka
1. Mikko Heikkilä 86p
2. Emil Lindholm 85p 
3. Teemu Asunmaa 79p

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 88p
2. Jaro Kinnunen 74p 
3. Kristian Kiviniemi 59p 

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 75p
2. Lauri Joona 74p
3. Tuukka Hallia 64p 

SM4-luokka
1. Oskari Heikkinen 95p 
2. Juho Koski-Lammi 75p 
3. Konsta Saarinen 67p 

Tiimit
1. Porvoon Autopalvelu 176p  
2. TGS ASV Team 170p
3. TGS Skoda Team 148p 

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.