Rallin MM-sarjan WRC2-luokassa Hyundain riveissä kilpaileva Jari Huttunen hyppää viikonloppuna hetkeksi EM-sarjan pariin, kun hän osallistuu Tshekissä ajettavaan EM-osakilpailuun. Huttunen ajaa kilpailussa rengasvalmistaja MRF:n tiimin riveissä italialaisen BRC Teamin ylläpitämällä Hyundai i20 R5-autolla. Huttusen tavoitteena on testata ja kehittää MRF:n renkaita sekä taistella EM-rallin kärkisijoista.

Kaksi WRC2-luokan voittoa MM-sarjasta tällä kaudella napannut Huttunen lähtee kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa Zlinin kaupungin ympäristössä ajettaville asvalttiteille hyvillä mielin. EM-rallin lähtöluettelossa vauhtimittareita riittää, sillä mukana ovat muun muassa WRC2:n MM-sarjaa johtava Norjan Anders Mikkelsen sekä kotikisansa kestomenestyjä Jan Kopecky. Huttunen kilpaili Tshekin EM-rallissa vuonna 2017, jolloin hän ajoi R2-luokan Opelilla.

- Täällä on hienot ja haastavat asfalttitiet, vauhtia ja vaikeita paikkoja riittää, eikä vuoden 2017 nuoteista ole mitään hyötyä. Toivottavasti keli pysyy kuivana, sillä sateella tiet ovat vielä astetta vaikeampia. Tavoitteena on kehittää renkaita, jotka ovat minulle täysin uudet, mutta totta kai mielessä on myös palkintokorokepaikka. Taso on erittäin kova, joten kaasu pohjassa pitää vetää lähdöstä maaliin, Huttunen sanoo.

Tshekin EM-rallissa ajetaan 15 erikoiskoetta, joilla on pituutta yhteensä 210 kilometriä. Ralli alkaa myöhään perjantai-iltana Zlinin kaupungin keskustassa ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Lauantaina kilpailijoilla on edessään kahdeksan erikoiskoetta. Myös sunnuntai on täysi ajopäivä, kun vuorossa on kuusi erikoiskoetta. Jari Huttunen ja Mikko Lukka kilpailevat rallissa numerolla seitsemän.

- On mukava palata hetkeksi EM-sarjan pariin. Tästä sarjasta on hyviä muistoja takavuosilta ja täällä R5-luokan autot ovat kisan pääluokka, joten olemme hyvin esillä. Tshekki on rallimaa viimeisen päälle ja ihmiset ovat todella innoissaan rallista. PR-tilaisuudessa jaoimme tunnin verran nimikirjoituksia ja jono oli todella pitkä vielä tunnin jälkeenkin, joten rallitunnelma on korkealla.

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.