Aleksi Röyhkiö siirtyi tälle kaudelle etuvetokalustosta Ralli SM -sarjan pääluokkaan ja Skoda Fabia R5:n rattiin. 20-vuotias ylöjärveläinen kilpailee TGS Worldwide -tiimin vahvuudessa.

Toinen talvikauden osakilpailu antoi jo viitteitä PR-Racingia edustavan nuorukaisen vauhdista viidennen sijan myötä, mutta kesäkauden kisoissa tarkoituksena olisi haastaa tosissaan SM1-luokan kokeneita kärkikuskeja.

Kevättauon aikana Röyhkiö Motorsport -tiimissä on valmistauduttu huolella tulevan kesän koitoksiin. Kilpailukalustoon tehtiin lähes täydellinen huolto. Vain moottori on ennallaan, kun voimanlähteessä vielä oli huoltovälin kilometrejä hyvin jäljellä.

- Kalusto on huippuiskussa ja testit soralla ovat sujuneet hyvin.

Kuljettajat ovat treenanneet fysiikkaa ja tietenkin nuottia, Röyhkiö selvittää.

- Olemme tiimin kanssa budjetoineet SM-rallien oheen riittävän määrän testejä ja treenikisoja, joiden avulla pyritään nostamaan oma taso kärkeä kohti kesäkaudella.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ajoivat toukokuun puolivälissä Rengas Turku -rallin testikisana ennen kotimaisen arvosarjan kesäkauden avauskisaa, Mad-Croc Länsirannikon Rallia.

- Treenikisan kolmas sija ja kilpailukykyiset pätkäajat näyttivät sen, että kehitystä on vauhdin puolesta tapahtunut. Tosi hyvillä mielin lähdemme kohti Turun ympäristön SM-rallia.

- Kaksipäiväisen rallin ensimmäiset kolme erikoiskoetta ajetaan perjantaina asfaltilla, joka tarjoaa lisää haasteita. Saattaa olla, että kestopäällysteellä tulee suurempia aikaeroja kuin lauantain sorapätkillä, Röyhkiö arveli.

Kuva ja teksti Jarno Saari

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.