Rallikauden komealla SM2-luokan voitolla Rovaniemen avauskisassa käynnistänyt Jaro Kinnunen tähtää jälleen korkealle lauantaina Kouvolan ympäristössä ajettavassa SM O.K. Auto -rallissa.

Mitsubishi-kuljettaja Kinnunen ja kartturi Tuukka Shemeikka ovat tulosten valossa viihtyneet viime vuosina mainiosti Kouvolan osakilpailussa, josta viimeisin täyspotti lohkesi viime syksynä.

- Mestaruus on tämän kauden päätavoite. Kaikkia kisoja ei tietenkään tarvitse voittaa, mutta tasaisen kovia tuloksia täytyy tulla. Tähtäin on siis koko sarjan voittamisessa, Jaro Kinnunen vahvistaa.

- Olosuhteet voivat olla haastavat tulevassa kilpailussa, kun keväiset kelit painavat nyt jo kovasti päälle.

Kisapäivän ohjelmassa on yhteensä kuusi erikoiskoetta. Kaksi niistä ajetaan vain kertaalleen, mutta kaksi pätkää kurvaillaan kahteen kertaan.

Jaro Kinnunen ajoi viime viikonvaihteessa Riihimäellä nolla-autoa, joka toimi kelin puolesta sopivana testinä.

- Se etuautokeikka oli hyvää treeniä. Sen lisäksi ollaan ajettu testiä avauskisan jälkeen kahteen otteeseen. Kaikki on kunnossa, joten jäädään odottamaan kovaa kisaa, Kinnunen päätti.

SM O.K. Auto -ralli ajetaan koronarajoitteiden vuoksi ilman yleisöä.

Lisätietoja kilpailusta ja sen seuraamisesta löytyy täältä: https://www.okautoralli.fi/ ja https://www.rallism.fi/

Kuva ja teksti Jarno Saari.

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.