Arctic Lapland Rallyn voittaja Teemu Asunmaa on suosikki myös Kouvolassa. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Ralli SM-sarjan toinen ja talvikauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Kouvolan SM O.K. Auto-Rallissa. Poikkeuksellisesti ilman yleisöä ajettavassa kilpailussa ovat mukana myös Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Nuorten SM-sarjojen kuljettajat, jotka ajavat Kouvolassa kauden ensimmäisen osakilpailunsa. Yhteensä SM O.K. Auto-Ralliin ilmoittautui peräti 153 autokuntaa. 

 SM1-luokan kolmen kärki ennen Kouvolan osakilpailua on tuttu ja kova. Hallitseva Suomen mestari ja viime viikonloppuna Rovaniemen MM-rallissa WRC3-luokan voittanut Skoda-kuski Teemu Asunmaa on voittajasuosikki myös Kouvolassa. 

- Kiva lähteä Kouvolaan. Ei tule montaa päivää taukoa. Lämmintä on ollut ja tiet ovat varmaan menneet jo soralle, lunta ja jäätä ei pitäisi paljoa teillä enää olla. Pakkasta kuitenkin lupailee viikonlopuksi ja olosuhteet ovat kuitenkin kaikille samat, Asunmaa kommentoi. 

Kovimmat haastajat ovat pistekakkonen Juha Salo, sekä kolmantena oleva Emil Lindholm, joka oli myös mukana WRC3-luokassa viime viikonloppuna. Kilpailua pitkään johtanut Lindholm joutui kuitenkin keskeyttämään ajettuaan lumipenkassa olleeseen puuhun. 

Kolmikon takana korkeista sijoituksista tulevat taistelemaan myös Juuso Metsälä ja Mikko Heikkilä, sekä Skoda-rintamaan painetta antava Hyundain R5-kuljettaja Riku Tahko.

Kouvolassa nähdään myös kilpailullisessa mielessä M-Sport Polandin rakentaman nelivetoisen Ford Fiesta Rally3-auton maailmanensi-ilta. Autoa käskyttää viime vuoden ERC3-luokan mestari, virolainen Ken Torn. Torn ei kuitenkaan Kouvolassa aja pisteistä ja starttaa kilpailuun luokassa 6.

SM2-luokassa Mitsubishi-kuljettajien taisto - SM3- ja SM4-luokkien pistejohtajat kovan haasteen edessä  

SM2-luokassa tuloslistojen kärkipäähän on tyrkyllä kolme kovaa. Tunturissa luokan voittaneelle Jaro Kinnuselle kovimman haasteen heittävät Kristian Kiviniemi ja luokan viime vuoden mestari Ville Hautamäki. 

- Kyllä Jaro varmasti lyötävissä on, mutta kyllä kaiken pitää onnistua jos meinaa tässä sakissa voittaa. Tiukka kausi on tulossa mutta sehän tässä lajissa onkin parasta, Tunturissa Kinnusen jälkeen toiseksi ajanut Kiviniemi mietti. 

SM3-luokassa nähtiin Rovaniemen avauskilpailussa pienoinen yllätys, sillä luokan voitti lähes ylivoimaisesti Tuukka Hallia, joka on vasta viime vuoden lopulla siirtynyt rallisprinteistä rallin puolelle.

- Tietysti Tunturin voiton jälkeen lähdetään syöttämään Kouvolan erikoiskokeille hyvillä mielin. Siellä on varmasti hieno reitti ja kilpailu luvassa, Hallia kertoo. 

Kouvolan kilpailussa voitto tuskin irtoaa yhtä helposti, sillä mukana ovat junioreiden MM-kauteen valmistautuvat Sami Pajari sekä Lauri Joona, jonka tammikuinen Rovaniemen kisa meni pipariksi heti avauspätkällä autokunnan ajauduttua lumipenkkaan. 

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Printsport Junior Cup on mukana erillisenä sarjana myös Kouvolassa. Sarjaan voivat osallistua kaikki alle 30-vuotiaat SM3-luokan kuljettajat. Sarjan järjestäjä, Eero Räikkösen luotsaama Printsport Racing on kasannut sarjan voittajalle vakuuttavan palkintopotin, johon kuuluu mm. testipäivä ja yksi SM-tason ralli R5-luokituksen autolla. 

Lue lisää Printsport Junior Cupista

SM4-luokassa ajetaan nyt toista vuotta putkeen V1600-luokituksen autoilla ja Kouvolassa luokkaan mukaan on ilmoittautunut kaikkiaan 13 autokuntaa. Tunturissa luokkaa hallitsi Oskari Heikkinen ennen Konsta Saarista. Kolmanneksi ajoi Valtteri Koski. Kaikki kolme ovat mukana myös Kouvolassa mutta ennakkoon haaste on Rovaniemen osakilpailua kovempi, sillä mukana ovat viime vuosina SM3-luokassa hyviä tuloksia ajanut Juho Koski-Lammi ja Tunturissa pettymään joutunut Jere Pensas. 

Ralli SM-luokkien TOP3 1/6 osakilpailua 

SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 34p
2. Juha Salo 25p 
3. Emil Lindholm 20p

SM2-luokka
1. Jaro Kinnunen 34p
2. Kristian Kiviniemi 25p 
3. Ville Hautamäki 20p 

SM3-luokka
1. Tuukka Hallia 34p 
2. Henri Hokkala 25p 
3. Roope Korhonen 20p 

SM4-luokka
1. Oskari Heikkinen 34p
2. Konsta Saarinen 25p
3. Valtteri Koski 20p

Tiimit
1. Porvoon Autopalvelu 54p
2. TGS ASV Team 38p
3. Printsport 34p 

Katso kaikki pisteet >>
Lue lisää sarjan säännöistä >>

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.