Jyväskyläläinen Henri Hokkala sijoittui yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa Rovaniemellä ajetussa Arctic Lapland rallissa SM3-luokan toiselle sijalle.

Kaudelle 2021 uusitulla keltamustalla ulkoasulla lähtenyt kaksikko koki heti rallin toisella erikoiskokeella ongelmia kun peugeotin etuiskunvaimennus pehmeni ja pito heikkeni oleellisesti. Iltahuoltoon kaksikko saapui kuitenkin kisan toisella sijalla reilu puoli minuuttia kisaa johtavaa Tuukka Halliaa perässä.
-Hyvin alkanut kisa oli mennä pilalle jo heti kättelyssä, onneks päästiin huoltoon ja koitetaan saada auto kuntoon, Hokkala kertaili iltahuoltoon saavuttaessa.

 

Lauantaina aamun ensimmäisellä erikoiskokeelle oli iso merkitys päivän kulkuun. Henri yritti saada perjantaina menettämäänsä aikatappiota kiinni siitä huolimatta että autoa ei saatu täyteen iskuun iltahuollossa mutta siikakämässä ero kärkeen vain kasvoi. Loppupäivän pätkillä aikaerot olivat kasvaneet molempiin suuntiin ja kaksikko saapuikin kilpailun viimeisen, Ristilammen erikoiskokeen maaliin luokkansa toisella sijalla.

-Tänään koitettiin parantaa vauhtia eilisestä ja Siikakämän isolla tiellä se tuntuikin jo hyvältä mutta nähtävästi pienemmillä teillä meiltä puuttuu pitoa eikä päästä hyvään vauhtiin. Tarkkailtiin tilannetta ja yritettiin kerätä mahdollisimman paljon pohja-aika pisteitä ilman tyhmiä riskejä, Printsport Junior Cupin johtopaikalle siirtynyt Hokkala kertoi maalihaastattelussa.

SM sarjan yhteydessä ajettavassa Printsport Junior Cupissa saa jokaisesta voitetusta erikoiskokeesta pisteen joka lisätään kisan loppupisteisiin. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen Henri johtaa Printsport Cuppia keräten napapiiriltä kaikkiaan 28 pistettä. Toisena Cupissa on Roope Korhonen ennen Benjamin Korholaa.

Seuraava SM-sarjan osakilpailu on siirretty helmikuun alusta maaliskuulle, jolloin pisteistä ajetaan Kouvolassa SM O.K. auto-rallissa 5-6.3.2021.

Teksti: Hokkala Racing -tiedotus
Kuva: Taneli Niinimäki

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.