Yhtäjaksoisesti neljättätoista kertaa perinteikkäässä Tunturirallissa kilpaillut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ja hänen petäjävetinen luottokartanlukija Arto Kapanen starttasivat kilpailun seitsemälle pikataipaleelle ja niiden tarjoamille 200 erikoiskoekilometrille tarkoituksenaan parantaa vuoden takaista vauhtia.
Tavoitteet täyttyivät aina kolmannen erikoiskokeen puoliväliin saakka, jossa kuitenkin runsaasti myöhässä ollut jarrutus johti kovavauhtiseen ulosajoon. Koska tartuntatautitilanteen vuoksi yleisön pääsy erikoiskokeelle oli estetty, kesti paikalla olleella media- ja pelastushenkilöstöllä seitsemän minuuttia saada auto kaivettua takaisin tielle. Vaikka kilpailussa WRC-autoharvinaisuudella ajanut kaksikko pääsi lopulta jatkamaan matkaa, päättyi kilpailu seuraavan päivän aamun erikoiskokeen jälkeen ulosajossa syntyneiden vaurioiden myötä.
- Kaihuavaaran erikoiskokeella auton vaihdeanturi rikkoontui ja sen myötä vaihdenäyttö eli täysin omaa elämää. Se ei kuitenkaan ollut seuraavan Vanttauskosken ulosajon syy vaan syyllinen siihen löytyi täysin ratin ja penkin välistä. Muistin nypyn jälkeen olleen mutkayhdistelmän täysin oikein, mutta omasta huolimattomuudestani johtuen jarrutin 50 metriä liian myöhään. Näin pulkkana mentiin syvälle risukkoon kunnes liike pysähtyi voimalinjojen alle sarkaojan reunalle, Eskelinen kertasi tapahtunutta.
- Auto jäi pohjastaan kiinni ja eikä lähtenyt irti ennen kuin paikalla olleet mediamiehet ja pelastushenkilökunta sai liinan auton perään kiinni ja vetästyä meidät takaisin tielle ja kohti huoltoa. Sitten yötauon jälkeen lähdimme jatkamaan kilpailua, mutta koska auto ei ulosajon vaurioiden myötä toiminut halutulla tavalla niin jätimme rallin kesken ja lähdimme saunan lämmitykseen, hallitseva Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruusratasarjan hopeamitalisti jatkaa.
Kilpailun voittoon ajoi hallitseva Suomenmestari Teemu Asunmaa, joka oli
22 sekunnin turvin juhli täysiä sarjapisteitä ennen moninkertaista rallin Suomenmestari Juha Saloa. Videotallenne Mikko Eskelisen ulosajosta löytyy hänen Facebook -sivuilta osoitteesta: https://www.facebook.com/gtmikko
Lopputulokset 56. Arctic Lapland Rally 2021: SM1-luokka, Top-6:
---
kesk. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Mitsubishi Lancer WRC, ulosajon vauriot
Jani Kekoni