Riihimäkeläinen Timo Kuukka ei jättänyt Orimattila Rallissa jossiteltavaa sen suhteen, kuka oli historic-kilpailun nopein kuljettaja. Kuva: Marko Kyöstilä

Riihimäkeläinen Timo Kuukka näytti tänään Orimattilan ympäristössä ajetussa, kuuden erikoiskokeen Orimattila Rallissa, että edelleen vauhtia riittää. Kuukka menestyi takavuosina mm.

kansallisissa F-ryhmän ralleissa ja näytti tänään, että onnistuessaan muilla ei ole ”nokan koputtamista”.

Orimattila Ralli oli Historic Rally Trophy -sarjan neljäs osakilpailu. Kuukan alkukausi ei mennyt odotusten mukaisesti, sillä vaikka vauhtia talven kahdessa ja Mäntsälässä toukokuussa ajetussa kesärallissa oli, aivan kärkeen ei vielä ollut asiaa.

– Talvella en oikein onnistunut ja Mäntsälässä aloitin vanhana miehenä liian rauhallisesti. Nyt lähdin oikein tietoisesti heti ensimmäisestä metristä menemään, ettei heti kättelyssä hävitä muille, paljasti Kuukka maalissa.

Kuukalla ei suurempia ongelmia ollut, ajo sujui mainiosti ja tiet olivat miehen mieleen.

– Pikkuisen pätkien jälkeen alkoivat moottorin lämmöt nousta, mutta ei mitään ongelmia sitten onneksi tullut.

Historic Rally Trophyn osakilpailuissa kilpaillaan luokittain, eikä varsinaista yleiskilpailun voittajaa nimetä. Kuukka kuitenkin selvisi kilpailun noin 65 erikoiskoekilometristä nopeimmin. Seuraavaksi nopein, nokialainen Joni Mäkelä hävisi peräti 34,7 sekuntia.

– Viitospätkä ei meiltä onnistunut ollenkaan, siinä hävittiin rutkasti eikä sen jälkeen enää ollut viimeisellä kiirettä, tunnusti Mäkelä, joka oli neljännen erikoiskokeen jälkeen vain 4,4 sekuntia Kuukkaa perässä.

Maalissa kärkikaksikon ero oli 34,7 sekuntia Kuukan hyväksi. Kolmanneksi tänään ajanut Kimmo Juhannusvuori oli 40,8 sekuntia Kuukkaa hitaampi.

– Ei voinut tänään mitään, noi meni kovempaa. Joku vika autossa on, kun ei jaksa mennä täysillä. Renkaat ja pito oli hyvää, mutta jostain syystä autolla ei ollut menohaluja. Täytyy vähän tarkemmin tutkia ongelmaa, harmitteli ruskolainen Juhannusvuori.

Usein kilpailun nopeimman kuljettajan tittelin napannut tervakoskelainen Janne Lindberg keskeytti konevikaan ja anjalalainen Janne Kanerva koki jälleen kovia.

– Maalin jälkeen ajettiin ulos ja auto meni kolme kertaa katon kautta ympäri, kertasi Kanerva neljännen erikoiskokeen maalissa.

– Paikka oli kyllä merkitty tiekirjaan, mutta tultiin niin kovaa kuin kypärä päässä pitääkin tulla. Sitten meni vähän leveäksi ja nurin. Siinäpä se.

Kanerva oli siinä vaiheessa luokassaan kolmas Kuukan ja Juhannusvuoren jälkeen ja koko kisan neljäs, kun Joni Mäkelä oli vielä kakkosena edellä.

Ennakkoon reittiin tutustuvien luokissa kilpailleista lammilainen Esa Peltonen oli Starletillaan ylivoimainen ykkönen, kun Miguel Diaz Aboiltiz-Diego Eusebio de Sanjuan hävisivät Escortillaan yli minuutin. Espanjalaiset ovat ahkerasti jo vuosien ajan kilpailleet Suomessa ja tänä vuonna ajavat HRT-osakilpailuja.

– Luokkavoitto tuntuu aivan taivaalliselta, olen niin onnellinen, myhäili mies maalissa. Valkealan Mika Turkki oli kolmanneksi nopein, eroa espanjalaiseen jäi 10 sekuntia.

Luokkavoittajat Orimattila Rallissa 7.7.2018:

luokka 1: Jari Ohrankämmen–Petri Helmikkala HRCF Wartburg
luokka 2: Jari Valtaala–Pekka Penttilä Alavuden UA Corolla
luokka 3: Bertil Lindholm–Pentti Ritari HRCF Cortina lotus
luokka 4: Raimo Kesseli–Mikko Pyykkö Hyvinkään UA Falcon
luokka 5: Tero Salminen–Annina Noro Lopen UA Corolla
luokka 6: Joni Mäkelä–Jaakko Vuokila Nokian UA/Rovaniemen UA Escort
luokka 7: Timo Kuukka–Jukka Toivonen Riihimäen UA Escort RS
luokka 8: Arttu Karttunen–Veli-Matti Karttunen Akaan MM Mazda
luokka 9: Hannu Sällinen–Juho-Erik Järvinen Mäntsälän MK/Lammin UA Cortina GT
luokka 10: Sami Jaakkola–Simo Palmi Päijät-Hämeen UA Escort RS
luokka 11: Vesa Glad–Kimmo Kauppinen Nokian UA Starlet
luokka 12: ei maaliin tulijoita
luokka 13: Altti Anttonen–Hannu Honkasalo Mäntsälän MK/HRCF Volvo
luokka 14: Antti Siikala–Tarja Gustafsson Orimattilan UA Favorit
luokka 15: Ilkka Kiviniemi–Juha Salmenautio PR-Racing/Etelä-Pohjanmaan UA Corolla
luokka 16: J-P Haapasalo–Saara Haapasalo HRCF Escort
luokka 17: Ilkka Koskela–Katja Salmijärvi HRCF Mercedes Benz.

Nuottisarjalaiset:
Luokka 19: Esa Peltonen–Ville Häyrynen Lammin UA/Jämsän Äijät Starlet
luokka 20: Petri Fromholdt-Mari Fromholdt Riihimäen UA Peugeot 205
luokka 21: Miguel Diaz Aboiltiz–Diego Eussebio de Sanjuan (ESP) Suomussalmen UA Escort RS
luokka 22: Mika Turkki­–Timo Hantunen Valkealan UA/Jyväskylän UA Sierra RS Cosworth.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Orimattila Rallissa luvassa erittäin kovatasoinen kisa

EM Lahti Historic Rally ja Lammi Ralli tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.