Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi päästelivät virheettömällä suorituksella V1600-luokan kolmanneksi. Kuva: Eero Auvinen

Kouvolan O.K. Auto -rallissa ensimmäistä kertaa sorateiden SM-rallia yleisessä luokassa päästellyt Jere Pensas otti kahdeksan erikoiskokeen kisasta tärkeät pisteet. V1600-luokan Renault Meganella yhdessä kartanlukija Jouni Saarijärven kanssa Pensas kurvaili luokan kolmanneksi.

– Saimme rallista juuri sitä, mitä lähdimme hakemaan, ison määrän lisää kokemusta nuoteista ajamiseen ja pystyimme koko kisan ajan nostamaan vauhtia ilman riskejä. Koko ralli vietiin läpi perusvarmalla suorituksella, Pensas kertoi.

– Ajollisesti loppupuolen pätkät menivät alkua paremmin. Rallissa oli kaksi aika raakaa pätkää näin ensimmäisiä nuottikisoja ajatellen. Nekin sujuivat kuitenkin hienosti, ja se antaa lisää uskoa, että etenemme oikeaan suuntaan. Vauhtimme luokan pohja-aikoihin verrattuna kaventui kisan aikana.

Pensaan suorituksen arvoa nostaa se, että ennen Kouvolan rallia nuorimies ei päässyt testaamaan kisapirssiään lainkaan sorapinnalla. Edellinen kisa oli ollut asfalttirallisprint toukokuun alussa.

– Nyt on juuri meneillään kiireiset viikot. Heti tämän rallin jälkeen auton alusta pitää taas muuttaa asfalttisäätöihin ensi viikonlopun SM-rallisprinttiä varten. Se kun on ajettu, ei ole pitkää aikaa kun seuraavaksi ajetaan V1600-luokan Suomi Cup -pisteistä Pohjanmaa Rallissa.

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu, Pohjanmaa Ralli, kurvaillaan kaksipäiväisenä rallina tulevan kesäkuun 15.-16. päivinä. Rallin pääkonttori sijaitsee Seinäjoen Sorsanpesällä.

Teksti: Pensas Racing Tiedotus / JiiVee Korpela

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.