Esa Ruotsalainen ei aivan yltänyt parhaimpaan vauhtiinsa Kouvolassa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Kaikissa alkukauden Ralli SM -osakilpailuissa Esa Ruotsalainen oli ehtinyt hyvin kärkikahinoihin ja johtanutkin SM2-luokkaa joka kisassa. Kesäkausi käynnistyi Kouvolan seudulla lauantaina, jolloin Ruotsalaisen vauhti riitti neljänteen sijaan.

Saarijärven UA:n Mitsubishi-kuski starttasi kesän avauskisaan luottavaisena, mutta jo alkupätkät näyttivät, että tällä kertaa pohja-aikavauhtiin ei aivan ylletä.

Ruotsalainen ja kartturi Hannu Lamminen kamppailivat loppuun saakka palkintosijasta, mutta se jäi tällä kertaa 4,1 sekunnin päähän. Luokkavoittaja Jarkko Nikaraan ero oli 54,9 sekuntia.

– Tulos ei ollut ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan. Podiumilla olisi pitänyt olla, mutta eihän se kauas jäänyt. Taistelu oli tiukkaa ja oli hieno ajaa tosissaan kilpaa. Se oli sitä urheilua parhaimmillaan, Ruotsalainen kertasi.

– Ajaminen tuntui itsestä ihan hyvältä, mutta ehkä menoa täytyisi joissain paikoissa hieman rauhoittaa. Sillä keinoin kello saataisiin tykkäämään. Nyt pitää kaikki osa-alueet saada viimeisen päälle kuntoon, jotta palataan palkintopallille.

– Huonoille ei tällä kertaa hävitty, se täytyy myöntää! Taso luokassamme ja SM-sarjassa on tosi kova, ja niinhän sen suomenmestaruudesta ajettaessa tulee ollakin, Esa jatkoi.

Kotimaisen arvosarjan neljästä luokasta vain SM2:ssa pistetaulukko on säilynyt tasaisena. Muissa luokissa kärkinimi tai kärkikaksikko on jo reilusti haastajiltaan karussa.

SM2-luokan pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen:

1. Henrik Pietarinen 68
2. Esa Ruotsalainen 64
3. Ville Hautamäki 60
4. Joonas Tokee 58
5. Antti Selivaara 33

Teksti: Jarno Saari

Esa Ruotsalainen innokkaana Ralli SM:n kesäkauteen

Sarjajohtaja Esa Ruotsalainen joutui pettymään Itärallissa

Esa Ruotsalainen jälleen voittojahtiin Joensuun SM-rallissa

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla