Juuso Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa aloittivat Portugalin MM-rallin WRC2-luokassa upeasti, mutta ensimmäinen varsinainen ajopäivä tarjosi myös roppakaupalla vastoinkäymisiä.

Portugalin MM-ralli alkoi torstai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella. Nordgren ajoi reilut kolme kilometriselle EK:lle pohjat tasa-ajalla tallikaverinsa Pontus Tidemandin kanssa.

– Se oli meiltä erittäin hyvä aloitus. Auto toimi erinomaisesti ja näemmä olen oppinut ajamaan yleisöerikoiskokeilla. Aikaisemmin niissä on tupannut olemaan vähän kaikenlaista ohjelmaa, Nordgren naurahti.

Ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä alkoi Nordgrenin osalta harmillisesti, kun kärkipaikka vaihtui luokan viimeistä edelliseen sijaan rengasrikon seurauksena. Saman kohtalon koki myös Tidemand, joten Skoda-kaksikolle tuli heti toista minuuttia kirittävää.

– En tiedä yhtään, mitä tapahtui. Hiljalleen rengas alkoi tyhjentyä ja lopulta tyhjä rengas lähti vanteelta. Pätkät olivat kyllä siinä kunnossa, että joutui vähän katsella tarkemmin ajolinjoja, Nordgren tuumi.

EK:lla kolme Nordgren oli kolmas ja päivähuoltoa edeltäneellä erikoiskoe nelosella toinen.

– Vauhti on ollut tänään hyvää ja olen vähän jopa yllättynyt, että ajat ovat olleet noinkin hyviä. Mitään älytöntä puristusta ei kuitenkaan ole ollut, nuorukainen hämmästeli.

Päivähuollon jälkeen ajettiin vielä neljä varsinaista pikataivalta ennen illan huipentanutta yleisöerikoiskoetta. Aivan ongelmitta ei iltapäivästäkään selvitty.

– Otettiin iltapäivän pätkät ihan tarkoituksella rauhallisesti, mutta EK:lla kuusi meiltä meni jälleen rengas.

– Se oli kovavauhtinen suora ja aivan keskellä uraa oli sellainen päänkokoinen kivi kaivautunut esiin. Yritin väistää, mutta siinä vauhdissa se oli aika tekemätön paikka ja ajoimme suoraan päältä. Jouduimme vaihtamaan puhjenneen renkaan pätkällä ja siinä meni aikaa, Nordgren harmitteli.

Iltapäivän lopuilla pätkillä Nordgren pystyi kuitenkin jälleen vastaamaan kärjen vauhtiin ollen EK:lla kahdeksan kolmas ja EK:lla yhdeksän toinen. Lauantaina rallissa kuusi erikoiskoetta.

– Hyvät sijoitukset taisivat sulaa noihin rengasrikkoihin, mutta niitä voi huomenna tulla kenelle vaan, vaikkei epäonnea tietenkään toivo kenellekään. Lähdetään ajamaan samalla tavalla kuin tänään ja yritetään pitää hyvä vauhti päällä, Nordgren summasi.

WRC2-luokan tilanne EK 9/20 jälkeen:

  1. Gus Greensmith – Graig Parry Ford Fiesta R5 1.40.31,2
  2. Łukasz Pieniążek – Przemysław Mazur Škoda Fabia R5 +35,8
  3. Stéphane Lefebvre – Gabin Moreau Citroën C3 R5 +42,2
  4. Pedro Heller – Pablo Olmos Ford Fiesta R5 +1.31,1
  5. Pontus Tidemand – Jonas Andersson Škoda Fabia R5 +1.55,8

9.  Juuso Nordgren – Tapio Suominen Škoda Fabia R5 +2.52,4

Teksti: Joni Vainio
Kuva: Peter Thul

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla