Simo Muhonen. Kuva: Eero Auvinen

Nelivuotiaasta lähtien monenlaisella kilpa-ajoneuvolla ajanut jyväskyläläinen Simo Muhonen, 21, on pitkällä urallaan saavuttanut kartingin SM-pronssimitalin, voittanut Ranskan Formula F4 -mestaruussarjan, Le Mansin osakilpailun sekä napannut hopeasijat Porsche GT3 CUP Trophy Finland- ja FINRace Trophy -ratasarjoista.

Nyt hänen vahvaan CV-luetteloon kirjataan uran ensimmäinen rallivoitto, kun hän ja laukaalainen kartanlukija Jani Laitinen nappasivat Citroën C2 R2 -ralliautolla luokkavoiton perinteikkästä Pohjola-rallista. Yleiskilpailussa kaksikon vauhti oli koko kilpailun neljänneksi nopeinta.

Toista kilpailukautta Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa ajava Muhonen starttasi jo 54. kerran järjestetyn, viiden pikataipaleen ja 61,20 erikoiskoekilometrin mittaiseen kilpailuun toiveikkaana; Muutama viikko sitten sarjan Kangasniemen avausosakilpailusta heltisi palkintokorokkeen alin sija ja sen myötä tavoitteet olivat asetettu vähintään yhtä sijoitusta ylöspäin. Kaksikko menestyksekkäästi vastasi odotuksiin ja kiersi vauhdikkaan reitin lähes minuutin nopeammin hopeasijan saavuttanutta Anssi Autiota, ja pronssisijan ajanutta Pasi Välimäkeä nopeammin. Maalilipulle saavuttaessa toisen polven autourheilija oli enemmän kuin tyytyväinen – Uran ensimmäisen voiton saavuttamiseen tarvittiin lopulta vain kuusi rallikilpailua ja neljä peräkkäistä palkintokorokesijoitusta.

– Kilpailu ratkesi jo sen kolmannella pikataipaleella, kun pahimmat kanssakilpailijat eli Kim Forsgren ja Roni Kauppi sortuivat ajovirheisiin. Vastaavasti kun me painoimme kaasun pohjaan, niin sen pikataipaleen jälkeen ero kakkossijalla ajaneeseen kuljettajaan oli jo 17 sekuntia. Sitten vain nautiskeltiin loput kaksi pikataivalta kera toiseksi nopeinten erikoiskoeaikojen ja lopputulos oli enemmän kuin osasimme odottaa, Muhonen kertoo.

– Päällimmäinen tunne on helpotus. Kaudella 2017 saavutimme kolmessa ajamassamme kilpailussa kaksi kolmatta sijaa, ja muutama viikko sitten Kangasniemellä olimme jälleen kolmansia. Nyt nostimme vauhtia ja se palkittiin lähes minuutin luokkavoitolla, sekä yleiskilpailun neljänneksi nopeimmalla suorituksella, eli tähänastisen ralliurani parhaimmalla saavutuksella. Olen enemmän kuin tyytyväinen sekä ennen kaikkea helpottunut, että Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan osakilpailuvoittooni tarvittiin lopulta vain kuusi kilpailua, Muhonen jatkaa.

Menestyksen myötä Muhonen nousi Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan pisteissä viidennelle sijalle ja on siten vahvasti mukana mestaruustaistelussa, kun sarja jatkuu kevättauon jälkeen kesäkuun toisena viikonloppuna Kouvolassa ajettavassa osakilpailussa.

Teksti: Jani Kekoni / Simo Muhosen tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.