Emil Lindholm lähtee SM-sarjan kolmannelta sijalta Joensuun kilpailuun. Kuva: Ouneva Group SM-Itäralli Tiedotus

Rallin SM-sarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ajetaan Pohjois-Karjalan hienoilla ralliteillä 3. maaliskuuta. Ouneva Group SM-Itäralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä 122 kuljettajaparia.

Kovatasoisessa kilpailussa tullaan näkemään kaikki SM-sarjan kärkinimet, muutama ulkomaalainen vahvistus ja monia paikallisia ralliässiä.

Tänä vuonna rallissa ajetaan kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 102 kilometriä. Erikoiskokeet ovat tuttuja Itärallin tyylille, eli vauhtia ja vaikeusastetta riittää. Uutta rallissa on ensimmäinen jakso, joka kiertelee Joensuun pohjoispuolella, missä rallia on ajettu viimeksi yli 20 vuotta sitten. Kilpailun huipentaa 36 kilometrin mittainen ”vuoristorata” -erikoiskoe. Kilpailun lähtö tapahtuu Joensuun matkustajasatamasta lauantaina 3.3. kello 10 ja maaliin autoja odotetaan samaan paikkaan noin kello 18.

Uuden sukupolven R5 kilpa-autoja nähdään viivalla 16 kappaletta. Kahden osakilpailun jälkeen SM1-luokan sarjajohdossa on tuusulalainen Eerik Pietarinen. Hänen pistejohto on 23 pistettä toisena olevaan Marko Mäntyyn. Sarjassa kärkikolmikon täydentää Emil Lindholm. Sarjakärjestä kaikki luottavat Skoda Fabian R5 -autoon.

SM2-luokassa tahtipuikkoa heiluttaa Mitsubishilla kilpaileva Esa Ruotsalainen. Toisena oleva Ville Hautamäki on 17 pisteen päässä. Kaksivetoisten SM3-luokassa espoolainen Jaro Kinnunen on voittanut molemmat alkukauden kilpailut ja lähtee tavoittelemaan hattutemppua Joensuussa.

SM4-luokassa kärjessä ennen Joensuun kilpailua on Jussi Teppo. Edellisen osakilpailun voittanut kiteeläinen Erno Kinnunen on sarjapisteissä toisena, vain kaksi pistettä Teppoa jäljessä. Kärkikolmikon tässä luokassa täydentää Harri Korkiakoski, joka kilpailee kahden edellisen tapaan Honda Civicillä. SM-luokkien lisäksi mukana ovat Cup-luokat, joissa kilpaillaan V1600 autoilla ja toisessa tehokkailla 2-vetoautoilla. Lisäväriä tuovat muut kansalliset luokat, joissa ajaa paljon maakunnan omia edustajia.

Pohjois-Karjalan kuskit lähtevät haastamaan kotimaan kärkeä tänä vuonna Tapio Laurosen johdolla, joka kilpailee tällä kertaa SM1-luokassa Hyundai i20 R5 -autolla. SM4-luokasta löytyy muun muassa viime vuonna SM-sarjan kiertänyt Joni Toivanen, joka varmasti antaa kovan vastuksen luokan kärkitaisteluun. V1600-luokassa Joonas Huovinen haluaa myös varmasti ottaa voiton kotiyleisön edessä. 2-vetoisissa yhtenä voittajasuosikkina kilpailuun lähtee Vesa Hirvonen, jonka näyttävä ajotyyli miellyttää varmasti katsojien silmiä.

Ennen varsinaisia kilpailijoita rallissa kiertävät etuautot tarkastamassa reittiä. Nolla-auton ratissa nähdään vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen tehokkaalla BMW M3:lla.

– Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi viettämään vauhdikasta rallipäivää Joensuuhun! kilpailunjohtaja Mika Väänänen toivottaa.

Teksti: Timo Louhelainen / Ouneva Group SM-Itärallin tiedotuspäällikkö

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.